9.9. tuli vuosi täyteen Elviiran poismenosta. Vuosi on pitkä aika, mutta silti se tuntuu niin kovin lyhyeltä ajalta. Vasta äskettäinhän kanivanhus vielä rouskutti jyviä häkissään tyytyväisenä... Tällaisina hetkinä, kun kaikki tuntuu ahdistavan ja olevan niin kovin monimutkaista, Elviiran pelkkä läsnäolo lohdutti. Elviira ei kysellyt eikä kyseenalaistanut, sille riitti vain rapsutus korvien takaa tai leuan alta ja maailmassa oli kaikki hyvin. Pienen kanin elämä on hyvin simppeliä.
Mikä sitten omassa elämässäni tällä hetkellä mättää? Muu kuin Elviiran puuttuminen. Kaikenhan pitäisi olla hyvin, hyvä työpaikka ja elämänmuutos edessä USA:an muuton myötä, komea sulho odottamassa muuttoani, kotimaahan jäävillä perheenjäsenillä on kaikki hyvin. Ehkäpä tämä on vain muutoksen tuomaa ahdistusta, ehdin jo juurtua vajaan neljän vuoden aikana näihin maisemiin, ja muutto kauas Atlantin ja Amerikan mantereen toiselle puolelle jännittää ja myös pelottaa hieman. Monenlaiset asiat pyörivät päänupissani 24/7, joten on vaikea saada unta, ja kun ei nuku kunnolla ei myöskään pysty keskittymään. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Elviira tuhahteli, kun tuhersin toisinaan itkua sen turkkia vasten. Lemmikkieläimet vaan osaavat lohduttaa omalla tavallaan. Minulla on ikävä. Ja tulee olemaan vielä pitkään. :(
0 älähdys(tä):
Lähetä kommentti