Ikäkriisi?

Tänään ei nähtävästikään ole hyvä päivä. Kaikki pännii ja ärsyttää ja ottaa vähintäänkin kympillä päähän. I HATE MONDAYS! - kuten Karvinen tapaa sanoa. Maanantait on kaikkein pahimpia. Tiistaina helpottaa jo ja keskiviikkona tuntuu että viikko on pikkuhiljaa voiton puolella. Torstai on jo melkein viikonloppua ja perjantai menee leikiten. Mutta maanantai. Maanantaita edeltää syndroomayö, jolloin ei nukuta vaikka kuinka väsyttää. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä päässä pyörii kaikkea turhaa ja nukkuminen on pelkkää peiton alla pyörimistä. Herätessä ärsyttää jo valmiiksi kun tekisi mieli vaan nukkua. Pikalaukkaa bussipysäkille ja yllättäen bussikin on myöhässä. Ja kuskina on se sunnuntaiajelija, joka ei löydä kaasua muiden poljinten joukosta. Takanani istuva naishenkilö rykii taukoamatta ja se rykiminen kuuluu rasittavan hyvin iPodin kuulokkeista kaikuvan musiikin läpi.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän turhanpäiväiset pikkuseikat ärsyttävät. Rykivät ihmiset, etuilevat ihmiset (niin, sinä punatukkainen nainen, joka lauantaina porhalsit suoraan eteeni kun odottelin junaa kun piti päästä sinne vaunuun ensimmäisenä, olisit edes mennyt istumaan, mutta ei, piti jäädä siihen lippukoneen ja oven väliin käkkimään), oksanhaaramummot (don't get me started), urheilu, Euroviisut ja ylipäätään kaikki muu. Ja tästä ärsytyksestä on muuten niin kovin vaikea päästä eroon. Miten sanoa kiltisti henkilölle, jonka isoisoisoäiti on norjalainen, että ei se sinusta norjalaista tee joten turha tulla tänne huutelemaan, että voititte Euroviisut? Etpä ole ikinä edes käynyt kyseisessä maassa. Pfft. Tämä enteilee erittäin kiukkuisia eläkevuosia allekirjoittaneelle. Alle kolmekymppisenä näin kärttyinen. Suomen nuoriso, varokaa minua 40 vuoden päästä.