torstai 20. joulukuuta 2007

Hyvää joulua!

Elli vaikenee toistaiseksi. Hyvää ja rauhallista joulua. :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Pälyilijä

Kotka on siis laskeutunut Suomeen. Viikko on vierähtänyt vähän ihmetellessä ja uutta työtä opetellessa. Aloitin työt maanantaina ja on siinä kyllä muistettavaa ja opiskeltavaa. Ihan kuin olis takasin kouluun mennyt.. :) Mutta työkaverit on perhanan hauskoja ja mukavia eikä oo yhtään sellasta 'Big Brother is watching you' -fiilistä ku mitä oli IBM:llä. Tästä saattaa tulla ihan hauskaa. Toivotaan. :)

Kuljeksin töihin äidin luota aamubussilla. Mikäköhän juttu siinä on et aina kun mä matkustan bussilla ni siihen eteen tulee aina joku pälyilijä istumaan? Useimmiten vanhempi nainen. Ja pälyilijällä tarkoitan siis ihmistä, joka heiluttaa koko ajan päätään joka suuntaan ja kurottaa nähdäkseen missä mennään. Todella ärsyttävää. Vieterikaula tulee myös toisinaan mieleen. Mulla taitaa ehkä olla jotain angsteja ihmisiä kohtaan. Tai ainakin pälyilijöitä.

Kohta on joulu!!!!! Tätä on taas vuosi odotettu! Tästä joulusta tulee kyllä varmaan ihan mielettömän hauska. Mä olen käyny vielä ostelemassa vähän lisää lahjoja, joten on ainakin siskoilla jotain avattavaa. Itellä taitaa jäädä lahjat vähiin, mutta ei se mitään. Mulle se ei ole niin tärkeetä enkä mä juuri mitään tällä hetkellä edes tarvi. Saa lahjoa sitten myöhemmin kun oon muuttanu omaan asuntooni ja tiedän sit toivoa jotain. :) 'Viisi yötä jouluun on...' *trallallaa*

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Soundtrack of my life

Tämä tuli vastaan eräällä keskustelufoorumilla, jossa vierailen aina toisinaan. Päätinpä sitten kokeilla mitä vastauksia tulee itelle. Toisin sanoen iTunes tms. soittolista randomille ja siitä vaan lisäilemään biisejä boldattujen otsikkojen alle ja luomaan tarinaa itselle.. Meleko hauska etten sanois. :)

Opening Credits

Something For The Pain - Bon Jovi
My mom really needed something for the pain..

Childhood
Because We Can - Moulin Rouge Soundtrack
When I was a kid I really thought I could. Can. Can Can.

Waking Up
Stronger - Sugababes
I made it through the rainy days and woke up stronger the next morning.

First Day At School
Girl, You'll Be A Woman Soon - Neil Diamond
That's gonna happen eventually.

Falling In Love
Make Them Hear You - The Black Eyed Peas
I'm preaching my concerns about society to my boyfriends, haha.

Awkward Advances

I Could Have Danced All Night - Jamie Cullum
Some people just don't have the moves.. image

Breaking Up
You Were Always On My Mind - Elvis Presley
He didn't treat me quite as good as he should have. image

Prom
Te Extraño, Te Olvido, Te Amo - Ricky Martin
Oooh… Do I need to say more?

Life's Okay
Have A Nice Day - Bon Jovi
That says it all.

The Betrayal
Dude (Looks Like A Lady) - Aerosmith
Apparently he preferred my clothes over his. Ehm. image

Mental Breakdown
Shine - Take That
After my mental breakdown I start listening to Take That.

Driving
Glorious - Andreas Johnson
But when the madness is over I'm feeling glorious and driving around in my fancy car (after getting a license of course). image

Flashback
Olympics Theme - John Williams
Oh those days in Athens Olympics! This was a lucky coincidence! I really did work in the Olympics. image

Getting Back Together
All You Need Is Love - The Beatles
Ok, despite all problems in the past we work things out. After all, all you need is love.

Wedding Scene
Opa Opa - Despina Vandi
And the wedding a party is in Greece. Opa!

Birth of Child
Love Is Alive - Anastacia
Finally the fruit of our love is alive and kicking.

Final Battle
I Want You To Want Me - Chris Isaak
But although I do love him I just don't want him anymore. Buy your own dresses!

Death Scene
Take Me Out - Franz Ferdinand
This was hilarious. "I'm just a shot away from you." Shot away from death? Sounds like a suicide or something. Great. image

Closing Credits
You And I - Scorpions
"You and I just have a dream
to find our love a place
where we can hide away
you and I were just made
to love each other now
forever and a day.."

Teaser for a Sequel
The Great Pretender - Freddie Mercury
And the sequel reveals how the life of IntellektuElli is just a big hoax! HA! image

perjantai 7. joulukuuta 2007

Simo Vaatehuoneelta, hei!

Lueskelin Iltiksen uutisia ja tama otsikko osui silmaan:

Joulukuinen tulva piinaa Simoa

Jotenkin tuli heti mieleen etta keta Simoa? Vaatehuoneen Simoa? Frangenin Simoa? Rantalaisen Simoa? Traagistahan tietysti, tulvat ei oo kiva eika hauska eika varsinkaan naurettava asia, mutta ihmisen mieli ajattelee kuten tykkaa.. :)

Sain taas postia uudesta paikasta. Sahkoposti on jo kuulemma avattu vaikken ole viela alottanukaan. :D Vahan nopeempaa toimintaa ku IBM:lla jossa odottelin viikon ennenku sain sahkopostin toimimaan. :D

Farewell IBM

Dear Co-Workers,
As many of you probably know, today is my last day. But before I leave, I wanted to take this opportunity to let you know what a great and distinct pleasure it has been to type “Today is my last day.”

For nearly as long as I’ve worked here, I’ve hoped that I might one day leave this company. And now that this dream has become a reality, please know that I could not have reached this goal without your unending lack of support. Words cannot express my gratitude for the words of gratitude you did not express.

I would especially like to thank all of my managers: in an age where miscommunication is all too common, you consistently impressed and inspired me with the sheer magnitude of your misinformation. It takes a strong man to admit his mistake - it takes a stronger man to attribute his mistake to me.Over the past three years, you have taught me more than I could ever ask for and, in most cases, ever did ask for. I have been fortunate enough to work with some absolutely interchangeable supervisors on a wide variety of seemingly identical projects - an invaluable lesson in overcoming daily tedium in overcoming daily tedium in overcoming daily tedium.Your demands were high and your patience short, but I take great solace knowing that my work was, as stated on my annual review, "mostly satisfactory." That is the type of praise that sends a man home happy after even a 10 hour day, smiling his way through half a bottle of mostly satisfactory scotch.

And to most of my peers: even though we barely acknowledged each other within these office walls, I hope that in the future, should we pass on the street, you will regard me the same way as I regard you: sans eye contact.But to those few souls with whom I’ve actually interacted, here are my personalized notes of farewell:

To Rudy: I will always remember sharing lunch with you, despite having
clearly labeled it with my name.
To Steven: I will miss detecting your flatulence as much as you will clearly
miss walking past my cubicle to deliver it.
To Eileen: Best wishes on your ongoing campaign to popularize these “email
forwards.” I sincerely hope you receive that weekend full of good luck, that hug from an old friend, and that baby for your dusty womb.
To Felix: I left a new wristwatch on your desk. It is so that you might be
able to still tell time even without your hourly phone call to let me know the copier is jammed. (Call Steven – he’ll come by.)
And finally, to Mike: you were right - I tested positive. We’ll talk later.

So, in parting, if I could pass on any word of advice to the individual who will soon be filling my position, it would be to cherish this experience like a sponge and soak it up like a good woman, because a job opportunity like this comes along only once in a lifetime.

Meaning: if I had to work here again in this lifetime, I would sooner kill myself.

Very truly yours, Sini

PS: I will be throwing myself a happy hour farewell party at the burnt-out bar in the sub-basement of the bus station. Please do not stop by.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Joulukysely

Veikee fiilis, kolmanneksi viimeinen tyopaiva IBM:lla! Ei siis tarvitse enaa kovin pitkaan istua taalla. Ens viikon torstaina lentelen kotiin, joten lumisadetta ja pakkasta luvassa. :) Huomenna on itsenaisyyspaiva, hyvaa vapaapaivaa sinne Suomeen. Me taalla Irlannissa ei tietysti mitaan juhlapyhia vieteta. Phh. Toita vaan.. Mutta toisaalta mullahan on koko ens viikko omaa lomaa..

17. paiva sit alkaa tyot uudessa paikassa, jannittaa!!! :) Lahettivat postiakin, etta odottelevat mua sinne ja sovittiin vahan aikatauluista. Paasen viela joululounaallekin! Kivaakivaakivaa. :)

Loppuun viela tammoinen joulukysely, ei mulla parempaakaan tekemista ole.. :P

1. Missä vietät joulusi tänä vuonna?
- Haminassa.
2. Keiden kanssa?
-
siskojen, lankomiehien ja koirien - ja Elviiran - kera. Aitikin saattaa tulla?
3. Mitä olet pyytänyt joululahjaksi?
- En mitaan. :) Ei tassa iassa tehda mitaan lahjalistaa. Jos joku haluaa lahjoa ni eikohan se lahja aina ole mieluinen. En ole joululahjoista valittanu sen jalkeen kun sain kummitadilta synnyttavan nuken joskus 10-vuotiaana.
4. Mitä aiot antaa joululahjaksi?
- Ei voi kertoa kun lahjottavat kay lukemassa tata!
5. Aiotko koristella joulukuusta?
- Jos sisko antaa luvan koskea kuuseen ja koristeisiin! :D
6. Aiotko leipoa pipareita/joulutorttuja?
- Jouluaattona ei vissiin saada ainakaan torttuja mut kylla niita pitaa sit ennen joulua ainakin tehda. Pipareita ei oo tullu leivottua vuosiin.
7. Aiotko syödä joulukinkkua?
- Kinkku on joulupoydan kunkku! Totta mooses!
8. Entä laatikoita?
- Laatikotkin menee, tottakai.
9. Aiotko laulaa joululauluja?
- Saapi nahda. Kylla sita varmaan pitaa taas se perinteinen Tiernapojat -katkelma lurauttaa. "Hoo, mina tykkaan etta sina olet yksi styranki!!!" Ja nayttaa muuten hienolta talla tankerosuomella kirjotettuna.
10. Aiotko juoda viiniä?
- Ruuan kanssa ainakin.
11. Missä vietit viime vuoden joulun?
- Dublinissa aidin kanssa.
12. Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
- Hmm.. En kylla muista ihan koko joulua mutta hamara muisto istumassa joulupukin sylissa.
13. Entä ensimmäinen muistamasi joululahja?
- Mmmmh. En kylla oo ihan varma..
14. Kun olit lapsi, koristelitko kuusen?
- Ainakin kuusen alimpia oksia kun en korkeemmalle yltany.
15. Onko jotain, mitä toivoit monta vuotta joululahjaksi, muttet koskaan saanut?
- Ei ainakaan tule mitaan mieleen. En oo kai ikina toivonu mitaan sellasta joka olis ollu liian kallis ostettavaks.
16. Tuleeko teille vielä joulupukki?
- Hehe. Ei. Katotaan sitten parin vuoden paasta kun siskot alkaa lisaantymaan (jos viela niiden kanssa uskaltaa viettaa yhteista joulua) ;)
17. Miten uskosi joulupukkiin lopahti?
- Miten niin lopahti? Joulupukkihan on olemassa ja asuu Korvatunturilla. :)
18. Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
- Varmaan sillon ihan pienenpienenpienena mut isompana lapsena en kai.
19. Pelkäätkö joulupukkia nykyään?
- Riippuu pukista. :D
20. Onko täällä kilttejä lapsia?
- Erittain kiltteja. ;)
21. Katsotko jouluisin jouluelokuvia?
- Tottakai! Kavin just taydentamassa joululeffavarastoja kun HMV:lla oli tarjouksessa. :)
22. Jos katsot, mitä?
- Lumiukko on ainakin pakko kattoa.
23. Entä katsotko joulukalentereita telkkarista?
- Heh, en.
24. Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
- En viitsiny tana vuonna hankkia kun muutan Irlannista takasin Suomeen kesken joulukuun enka viitsi raahata sita maasta toiseen muiden tavaroiden joukossa. Naamakirjan kalenteri kelvatkoon.
25. Onko sinulla mitään tiettyjä joululauluja, joita tykkäät kuunnella?
- Ohh, kaikki joululaulut!!! :)
26. Lempijoululaulusi?
- Niita on monia mut voisin kylla laittaa tahan joko Pikkuoravien joululaulu tai Josh Grobanin 'O Holy Night'.
27. Esiinnyitkö koskaan koulun joulujuhlissa?
- Joka ikinen vuosi aina lukion loppuun saakka.
28. Miksi/miksi et?
- No kun pyydettiin. Alussa kuoroon laulamaan ja myohemmin saestamaan pianolla ja soittamaan. Enka mina siita ikina rutissut, ihan mielellaan siella soitteli. :)
29. Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
- Laheisten ihmisten kanssa. Ei silla paikalla niin valia ole (kunhan on lunta maassa). :D
30. Onko teilla varsinainen joulu 24. vai 25. päivä?
- Joulu on 24. paiva. Piste.
31. Pidätkö joulusta? Miksi?
- Jouluna on vaan sellainen ihana fiilis. Kaikki laheiset ihmiset yhdessa, hyvaa ruokaa.. Valoa pimeyden keskella. Jouluaaton aamuna tulee aina jotenkin 'maaginen' olo kun kattelee ikkunasta lumisadetta. Ihmiset palailee iltapaivaks omiin koteihinsa ja rentoutuu. Jouluun ei onneks ole tule liitettya sita humalatilahakuisuusfiilista kuin esimerkiks juhannukseen - jota en sitten sieda enaa ollenkaan.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Oikein!

Kerrankin meni palkinto oikeaan paikkaan. Naita palkintoja lisaa!
- - -
Kymmenvuotias Suomen Salmiakkiyhdistys on palkinnut Turkinpippureiden keksijän hänen elämäntyöstään.

Tanskalainen makeismestari Per Fjelsten (1918-2004) sai postuumisti Salmiakki Finlandia 2007 -palkinnon ansioistaan Tyrkisk Peber -klassikkomakeisen isänä.

Fjelsten kehitti vallankumouksellisen pippurikaramellin vuonna 1976.

"Turkkarista" tuli hänen perheyhtiönsä Perellyn hittituote. Nykyisin tuotemerkin omistaa Cloetta Fazer.

Palkinto luovutettiin lauantaina Salmiakkigaalassa Helsingissä. Pystin vastaanotti Fjelstenin suvun edustajana Dansk Klub, joka on Suomessa asuvien tanskalaisten yhteisö.

lauantai 1. joulukuuta 2007

Fred Claus

Irlannissa on taas oikeen perinteiset talvikelit - hirvee tuuli ja vettä tihuttaa taivahan täydeltä. Lähdettiin Anitan kanssa shoppailemaan ja leffaan kun ei jaksanu kotonakaan istua. Täällä on niin pirun kylmäkin päivällä kun patterit ei oo päällä ni periaatteessa lämpimämpi tarpoa ulkona.. Nojokatapauksessa joulukausi on nyt selkeesti korkattu kun joulukuun eka virallinen uus joululeffa on tullu nähtyä. Fred Claus tuli tänä viikonloppuna ensi-iltaan. Perinteistä Vince Vaughnin moottoriturpahuumoria mut se oli oikeesti aika hauska. :D Ainakin jouluihmisille riitti jouluvaloja ja tonttuja. Kivaakivaa! Enää 3 viikkoa ja 2 päivää jouluaattoon!!!! :)

My December

This is my December
This is my time of the year
This is my December
This is all so clear
This is my December
This is my snow covered home
This is my December
This is me alone

And I
Just wish that
I didn't feel
Like there was
Something I missed
And I
Take back all
The things I said
To make you
Feel like that
And I
Just wish that
I didn't feel
Like there was
Something I missed
And I
Take back all the
Things I said to you

And I give it all away
Just to have somewhere
To go to
Give it all away
To have someone
To come home to

This is my December
These are my snow covered dreams
This is me pretending
This is all I need

And I
Just wish that
I didn't feel
Like there was
Something I missed
And I
Take back all
The things I said
To make you feel like that
And I
Just wish that
I didn't feel
Like there was
Something I missed
And I
Take back all the things
I said to you

And I give it all away
Just to have
Somewhere to go to
Give it all away
To have someone
To come home to

This is my December
This is my time of the year
This is my December
This is all so clear
And I give it all away
Just to have somewhere
To go to
Give it all away
To have someone
To come home to

Josh Groban - My December

tiistai 27. marraskuuta 2007

English Grammar

Meidan espanjalainen team leader on jo legenda sahkopostiensa kanssa. Saa olla valilla aikamoinen velho et ymmartaa mita se tahtoo sanoa.

Tama veti kylla jo pohjat:

'All,
This the address that the user has to use this address in order to access'.

Siis... what!?!?! :D

I'll Be Home For Christmas...

On se merkillista tama elama, kun jotain odottaa niin tuntuu etta aika matelee. Toisaalta paivat menee kylla tajuttoman nopeesti. Aika suorastaan lentaa valilla. 1,5 viikkoa toita jaljella IBM:lla. Pitais kuulemma lahettaa joku kutsu ihmisille mun laksiaisiin. Ma en kylla tieda kenelle se pitais edes lahettaa? Jos laitan vaan yleisesti IT-Operations -tyypeille? Mut sit siina piilee vaara et sinne tulee jos sun vaikka mita ihmisia joita en edes tunne? Tai joista en juuri pida.. Hm. No tuskinpa ne tulee. :D Paitsi saa tulla jos lahjoo mua. Hih.

Loysin tammoisen kivan jouluteeman vaihteeks. Kai nyt jo saa vaihtaa ku on enaa vajaa kuukausi jouluun?

lauantai 24. marraskuuta 2007

1 kuukausi jouluun!

Aika kuluu niin mahdottoman nopeesti! Tuntuu ihan siltä kuin mä olisin vasta eilen muuttanut tänne ja siitä on oikeesti jo likemmäs 1,5 vuotta! Noh, eipä tässä ole enää kuin 2 kokonaista viikkoa töitä jäljellä IBM:llä, 2 viikkoa ja 5 päivää ja kotka laskeutuu Suomeen. Ja 3 viikkoa ja 2 päivää ni mä alotan uudessa työpaikassa. Siinä vähän pureksittavaa seuraavien viikkojen ajaks. Kyllä elämä on välillä ihmeellistä. :)

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Toita tarjolla

Niinhan se menee, etta kun on yhden tyosopimuksen tehnyt melkeinpa vuoden mittaisen tyonhaun jalkeen niin kylla sitten aletaan muistakin tyopaikoista ottamaan yhteytta. Tulipa sahkopostiini jo kolmas yhteydenotto tyontantajilta, jotka monster-sivustolla ovat ilmoitukseeni tormanneet. Huonompi niille, etta olen erittain innoissani uudesta paikasta, jossa aloitan muutaman viikon kuluttua. :)

tiistai 20. marraskuuta 2007

X-mas Magic

Jain ihmetteleen kokiksen joulumainosta, 'Give some magic this Christmas'. Ma en kylla kasita miksi Coca-Cola mainostaa jouluna tollasella sloganilla. Pitaisko tassa kipasta kauppaan hakemaan 2-pack kokista, kaaria pakettiin ja ojentaa lahjaks? Tassa teille vahan hiilihappoja ja hammaspeikon kavereita? Ei pahalla kokista kohtaan, itsekin juomaa juon toisinaan ja erittain janoisena se on hyvaa. Mut en ma sita silti jouluna tolleen mainostais. Tosta sloganista tulee ennemmin mieleen eras toinen tuote joka on hyvin kaukana kokiksesta. :)

Maagista kuplivaa. Sopii ehka ennemmin johonki skumppapulloon. Mua saa lahjoa Dom Perignon -pullolla, siina on jo tyylia.. :)

maanantai 19. marraskuuta 2007

November rain

Olipa taas hyppy arkeen ku kone laskeutui Dublin lentokentalle. Vetta tipotti taivaalta ja illan kaantyessa yohon se sade vaan voimistui. Ja on kuulemma koko viikon satanu. Ja sataa tanaankin. Ja huomenna. Ja vissiin koko loppukuukauden. Tanne on siis tullut talvi. Se sama pirulainen, joka minua jo vuosi sitten suuresti sapetti.

Mutta halleluja!!! Tata sadetta ei tarvi kestaa kuin 3,5 viikkoa!!! Nyt on paluutiketti ostettu AerLingusin lennolle Helsinkiin, 13.12. Kotka laskeutuu Helsinki-Vantaalle klo 20.05 Suomen aikaa. Ja paree on sitten ilmojen herrankin pitaa kiinni sopimuksesta, joka tehtiin jo kauan sitten. Valkoinen joulu ja suuuren suuria lumihiutaleita jouluaattona. Ugh.

Piti tahan loppuun viela siteerata Guns N'Roses'in November Rainia mutta ei ne lyriikat oikeen sovi muutoin ku biisin nimen osalta. Mitakohan nekin on ajatellu kun tota biisia on kirjottanu? Pitaishan sen jotenkin siihen sateeseen liittya. Pitanee laittaa kohta se oma bandi pystyyn (olkoon nimeltaan se joskus kauan sitten ideoitu Kuuma-Pentti ja Lampohalvaus) ja alkaa rustaamaan. Talla angstilla vois kohta tulla legendaarisia hitteja ja tarinoita.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

UUSI TYÖPAIKKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

KYLLÄ!

MINÄ SAIN TÖITÄ SUOMESTA!

TYÖPAIKKA HELSINGIN KESKUSTASSA!

ALOITAN 17. JOULUKUUTA!!!

:D

lauantai 10. marraskuuta 2007

Tähtisumua

Mä olen stressannu koko viikon. Kuukausien työnhaun jälkeen sain viimein jalkani oven väliin ja tällä viikolla ovat sitten soitelleet kahtena aamuna klo 7 Irlannin aikaa ja pitäneet puhelinhaastatteluita ja teettäny etätehtäviä. Tää koko työnhakuprosessi stressaa sen verran paljon etten oo saanu yöllä kunnolla nukuttua ja olin eilen töissä ihan puolkuollu. Anita raahas mut töitten jälkeen leffaan ni sain ajatuksia vähän pois tosta työnhausta - ja olihan muuten tosi hyvä leffa! Katottiin Stardust - Tähtisumua, Neil Gaimanin samannimiseen kirjaan perustuva. Hölmöä huumoria ja tottakai rakkaus voittaa lopussa, mutta oikeen mukava piristysruiske viikon lopuks.

Iskäkin on tulossa tänne tänä iltana, pitäis mennä lentokentälle vastaan parin tunnin päästä. On se hyvä et tässä vaiheessa lähtee, enhän mä olekaan asunu täällä kun vajaat 1,5 vuotta.. No mutta, risti seinään että se edes sai ittensä koneeseen. :D Taidan mennä ottamaan pienet torkut ennen kentälle lähtöä. Oon pakannu koko päivän ens viikon Suomen reissua varten ja toi univelka taitaa vieläkin painaa päälle vaikka viime yönä nukuinkin aika makeesti.

PS. Naisten tiedoks, Stardustin Tristanilla oli aika messevät rintakarvat. ;)

tiistai 6. marraskuuta 2007

;)


sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Jouluhässäkkä

Ihmettelen vaan heti alkuun, että onhan merkillistä olla näin aikasin hereillä (10.00) sunnuntaiaamuna. Tätä ei oo tapahtunu vähään aikaan. Toisaalta tää on aina seurausta siitä kun ollaan oltu jossakin pubissa tai muualla. No, hyvä vaan. Eipä mee päivä ihan hukkaan.

Läksin eilen huvikseni kiertelemään kauppoja, mitään sieltä ei kuitenkaan päätyny mukaan - ihme kyllä. Mutta täällä on Halloween hädintuskin menny ohi (kaupan hyllyt on kuitenkin vielä väärällään Halloween-krääsää) ja jo nyt ne laittelee joulukoristeita ihan villinä. Arnottsin jouluvalot näkyi olevan jo ripustettuna, Ilacissa oli jo iiiiiiiiiiiiso koristeltu kuusi ja pari tonttua siinä juurella. Käväsin huvikseni Penneysin jouluosastollakin, niillä oli kaikkea kivaa esillä.. Mieli tekis
ostella kaikennäköstä mutta lähdepä niitä kaikkia sit yksinään raahaamaan Suomeen joulukuussa. Eehh... Joulufiilis alkaa nousta hiljalleen.

Taidanpa lähteä tänään uudelle reissulle tsekkaamaan Clery'sin ja Arnottsin jouluosastot ja Grobanin uus joululevy, "Noël", iPodiin soimaan. Kyllä nyt hemmotellaan. :)

perjantai 2. marraskuuta 2007

Uusi tyopaikka!

..menitte lankaan, ei minulla vaan aidilla. Ilmotti n. 15 minuuttia sitten. On se hyva etta vanhemmalla ialla viela paasee vaihtamaan kiinnostavampaan paikkaan ja hyvilla tyosuhde-eduilla viela. Ehka minakin kohta kerron hyvia uutisia...

torstai 1. marraskuuta 2007

Kiinalainen Lämmikkö

Ei talle voi muuta ku nauraa. Ihan uskomaton. Pelasti mun paivan. :)

http://jenkkireki.te.nu/uimaallas/

Marraskuu

Marraskuu
eilen torin laitaan kasvoi
mandoliinipuu

Marraskuu
nyt on sen kuoreen kirjoitettu
beibi i love you
mä kapakassa juopottelin
sylissäni dinosauriin luu

Marraskuu
tänään huoneeni mä sotkin
kun sua taas niin ikävöin
nyt kaipuun kaatopaikkaa täällä
kuivakurkku rotta isännöi

Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu
mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu

Marraskuu
taas TV syliin paiskoo
palavia halkojaan
Marraskuu
käy ihmiskunta sormi suussa
kansakouluaan
vaan eihän täällä liekit uhkaa
täällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan

Marraskuu
kaiken tämän keskellä sua
hiljaa ikävöin
mä topin kanssa kellarilla
ristinollaa pelaan päivin öin

Miljoonasade - Marraskuu

tiistai 30. lokakuuta 2007

How the Lord of the Rings should have ended?

maanantai 29. lokakuuta 2007

Minä-kö? Nörtti-kö?

Ensimmäinen postaus tällä Anitalta perityllä nettiyhteydellä. Siirtelin tuon modeemihässäkän ikkunalaudalle ja johan alkoi pelittämään (katotaan kuinka kauan).

Mä aloin tossa miettimään että mä olen varmaan kaikkiin standardeihin nähden (ja kaikkihan pitää nykyperiaatteiden mukaan standardoida, EU-säännösten mukaisesti tottakai) huono bloggaaja. Mulla ei ole juuri ikinä mitään sanottavaa. Mun elämä ei ole mitenkään jännittävää. Oikeesti. Asun sitten Irlannissa tai Suomessa mun normaalielämä on suunnilleen samanlaista. Mulle ei ole viime aikoina tapahtunut juuri mitään mullistavaa, josta pitäisi ilakoida. Ja jos tapahtuu niin kyllä mä niistä kai raportoin. Ehkä olis aika hankkia jonkinlainen elämä.

Täällä oli pitkä viikonloppu, tänään on paikallinen October Bank Holiday ja vapaapäivä!! Tottakai koko viikonlopun satoi ja paistoi joten mä olin ahkera ja siivoskelin kotona. Lähti parit kengätkin roskikseen ja ens viikonloppuna vois kai alottaa pakkailemaan noita tavaroita, joita en tarvi seuraavaan kuukauteen ja rahdata ne sitten Suomeen kahden viikon päästä..

Mä olen tehny myös tuttavuutta Photoshopin kanssa ja siitä on tulossa mun hyvä kaveri kunhan pääsen perille sen kaikista salaisuuksista. :P Kyllä se vielä mulle avautuu. Aivan varmasti. Aattelinkin jossain vaiheessa muokata omia reissukuviani jollain tavalla (en tiedä vielä miten) ja tehdä niistä ehkä jonkun kollaasin oman asunnon seinälle kun sellasen Suomesta joskus hankin. Alla esimakua. Ylempi ennen- ja alempi jälkeen-kuva. Kyllä Photoshoppaaminen on hauskaa. :D

perjantai 26. lokakuuta 2007

Harmaita hiuksia!

Kylla! Ma loysin harmaan hiuksen paastani!!! Tai sitten se oli vaan hiusten varjauksesta ihan valkoiseks menny mutta kuitenkin. Selkeesti aika lahtea taalta, nama ihmiset aiheuttaa ihan varmasti taman harmaantumisen.

Meidan tiimiin on tullu jalleen uus tyyppi ja yllattaen sen koulutus kaatui mun leveille harteille. Heraa vaan kysymys etta haastatteleeko ne naita ihmisia ollenkaan kun niita palkataan? Taa ei hyvanen aika osaa kunnolla edes hiirta kayttaa! Enka olis kylla ikina uskonu etta joudun paikalliselle opettamaan englannin kielioppia. Tuon varmaan saa mainita CV:ssa??

perjantai 19. lokakuuta 2007

Sinin seikkailut Espanjassa, osa 2.

Eipa ole tullut lomailtua sitten heinakuun jalkeen kun Heidi kavi taalla, joten mun vajaan viikon mittanen reissu Espanjaan oli piiiitkaan odotettu ja tuli tosiaan tarpeeseen!

Varasin menolipun torstai-illalle (11.10.) klo 18.00 ja aattelin etta kyllahan ma ihan hyvin ehdin kun meen aikasempaan vuoroon toihin ja lahden 14.30 toista. Kaikki hyvin siihen saakka kunnes paasin bussipysakille. Normaalisti siella ei tarvi seisoksia kymmenta minuuttia pidempaan kun tulee joku bussi jolla paasee mun kampan lahelle. Noh, Dublinin julkisella liikenteella tais olla Arsytetaan Sinia -paiva, koska odotin siella pysakille 50 MINUUTTIA!!!! Ja kun se bussi viimein tuli ni eikos
siina edelle sitten hidastellu joku seta ravirattailla. Normaali 25 minuutin matka kesti 40 minuuttia ja kaiken lisaks bussikuski ajoi mun pysakin ohi joten jouduin vipeltaan puoljuoksua kotiin ja nopeesti vaan heittaan tavarat laukkuun. Ei mitaan puhettakaan et olisin viela siivonnu huoneen ennen lahtoa, ei ollu aikaa. Sit piti kipittaa nopeesti viela uudestaan pysakille ja viime hetkella, koska lentokentalle meneva bussi oli justiinsa pysahtymassa. Jos olisin missannu sen bussin ni.. Olis palanu kaamit. Noh, paasin kentalle alright, tein vahan tax free -ostoksia kun piti vieda tuliaisia enka myohastyny koneesta. Lentokin oli vaan 10min myohassa aikataulusta, paasin nopsaan Gironasta Barcelonaan lahtevaan busiin ja loysin Barcelonasta varmaan koko kaupungin ainoan taksikuskin joka puhui englantia. Voi sita jalleennakemisen riemua kun nahtiin pitkasta aikaa Tamaran kanssa. Tamaran kamppis Irini (puoliks kreikkalainen, puoliks argentiinalainen) ja sen miekkonen (kreikkalainen, Ilia.. joku) oli odottanu mua pastan ja viinin kanssa. Onneks, koska mulla oli ihan kauhee nalka.. :) Siina siten juteltiin ja kippailtiin viinia aina aamuun, puol viiteen saakka.. :)

Meilla oli vak
aa aikomus lahtea perjantaina aamupaivalla Tarragonaan Tamaran aidin luokse lounaalle. Eihan me todellakaan paasty ajoissa liikkeelle kun tuli valvottua niin pitkaan... Iltapaivalla saatiin viimein sen verran puhtia et kaveltiin sinne rautatieasemalle ja hypattiin junaan. Olis kylla tehny mieli jaada Tarragonaan vahan pidemmakskin aikaa koska siella oli niin hyvat kelit et olis voinu kavella vaikka rannalla tai jotain. Noh mutta ihan kiva oli nahda Tamaran aitiakin, se on ihan fiiliksissa meikalaisesta. Ja sitapaitsi niilla on piano kotona! Tamara pakotti mut soittamaan jonkun aikaa - tai no, ei mua juuri tarvi pakottaa.. :D Ei oo vaan tullu soitettua tammikuun jalkeen joten oli sormet hippasen ruosteessa.. :) Lahdettiin takasin Barcelonaan yhdeksan aikaan, tarkotuksena kayda kotona heittamassa Tamaran tavarat ja menna sit syomaan. Yllattaen se juna oli reilun tunnin myohassa ja oltiin kotona vasta yheltatoista. Tehtiin sit kotona vahan murkinaa ja meinattiin ottaa rauhallisesti kunnes joku sai loistoidean etta lahdetaan baariin. Ei muuta kun baanalle. Tuli kumottua muutama margarita ja takasin kotona kuudelta aamulla. Espanjalaista juomakulttuuria.. :)

Lauantaiks oltiin suunniteltu et lahdetaan keskustaan kiertelemaan ja ehka shoppailemaan mutta arvaahan siina miten sille reissulle kavi.. Ma taisin kiskoa itseni sangysta ylos joskus puolen paivan aikaan ja Tamara pari tuntia myohemmin. Huom. kummallakaan ei ollu krapulaa! Hieman voimaton olo vaan.. :) Lauantai meni siis hieman potiessa mut lahdettiin me kuitenkin illalla ostarille tsekkaamaan kauppoja. Tamara oli potenu jo pidemman aikaa jonkin sortin lenssua ja sille iski sitten illalla sen verran huono olo (lieko muuten seurausta edellisyon baarireissusta!?) etta piti lahtee sen kanssa ensiapuun. Nehan halus ottaa viela rontgenkuvat ja kaikki kun se yski niin pahasti mut mitaan ei loytyny. Tabuja vaan ja menoks.


Sunnuntai oli aktiivipaiva. Herattiin ajoissa ja suunnattiin juna-asemalle ja suunta kohti Gironaa. Koko paiva kaveltiin ympariinsa, syotiin Kataloni
an perinneruokia (sairaan hyvaa, suosittelen) ja Sini paasi leikkimaan kunnon turistia.. :) Alla kuvia reissusta.



Tamara oli toissa maanantaina ja tiistaina joten ma kaytin ajan hyodykseni ja laksin omille reissuilleni keskustaan kavelemaan ja shoppailemaan. Ei mun matkaan tarttunu hirveesti tavaraa mut tulipa ainakin kaytya. Barcelona on kylla niin ihana kaupunki et mieli tekis menna samantien takasin. Jai viela niin monta paikkaa nakematta etta ainakin muutama reissu pitaa viela tehda. :D Lisaa kuvia jalleen kuva-amparissa!


Mun piti tiistaina menna Tamaran kanssa lounaalle sen tyopaikalle mutta kavi vahan hassusti kun Tamaran ohjeet oli vahan silleen vajaat ja ma jain vaaralla pysakilla pois.. Kiertelin sit puol tuntia ympariinsa ihmettelemassa ja paadyin lopulta IKEAan hodarille ja limulle kun alkoi heikottaan. Kellokin alkoi olla jo sen verran paljon et piti jattaa se lounasreissu tekematta ja laksin kotiin pakkaamaan. Paluulento kun lahti Gironasta 21.50 ja sinne piti matkustaa se reilu tunti Barcelonasta joten valitettavasti en ehtiny nakemaan Tamaraa enaa aamun jalkeen. :(

Menomatka Gironaan sujui ilman mutkia ja lentokin oli ajoissa. Dublinissa oli kauhian kylma kun ehti jo tottua Barcelonassa niihin yli 20 asteen lampotiloihin ja aurinkoon. Mutta paluu arkeen koittaa aina. Reissu ol
i kuitenkin oikeen mukava ja parin viikon paasta olenkin tulossa Suomeen muutamaks paivaks! :)

maanantai 8. lokakuuta 2007

Maanantai.

Tanaan on tylsa paiva. Maanantaipaiva.

Mitä tekisit jos kaverisi sanoisi: "Sä oot lihonu! Eiks kannattais laihduttaa?"

- No mitapa siihen sitten sanomaan.

Osaatko lasketella?
- Tokitoki.

Hiihdätkö vapaaehtoisesti?
- En varmasti!

Syötkö paljon purkkaa?
- Silloin talloin. Aina joskus tulee tarve.

Tilataanko sinulle mitään lehtiä?
- Talla hetkella ei.

Oletko koskaan virkannut?
- Joskus kouluaikoina. :D

Mitä laitonta teit viimeksi?
- Taisin kavella pain punasia keskustassa.

Oletko koskaan nolannut itseäsi todella pahasti?
- No en niin kovasti etten kehtais enaa julkisilla paikoilla liikkua tunnistamisen pelossa.

Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä?
- Hmm.. Taitaa siita jo olla pari kuukautta. Kesalla.

Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä?
- Jarvessa.

Onko sinulla mitään mahdollisuutta seota lopullisesti päästäsi?
- Voiko tasta enemman viela menna sekaisin?

Onko sinua koskaan seurattu/ varjostettu/ vakoiltu?
- Heh, tuskin.

Muuttaisitko tuhansien kilometrien päähän ystävistäsi vain ollaksesi rakkaasi kanssa?
- Aivan varmasti muuttaisin.

Osaatko kokata?
- Osaan!

Koska viimeksi puhuit englantia?
- 2 min sitten.

Mitä mieltä olet yhden illan jutuista?
- Ei ole mun juttu.

Mitä teet kotona kun kukaan ei näe tai kuule?
- Omapa on asiani.. :)

Ketä olet halannut tänään?
- En yhtaan ketaan.

Mitä tekisit, jos löytäisit maasta 5 000 euroa?
- Pitaisin itsellani ja maksaisin kalavelkoja.

Milloin kirjoitit viimeksi?
- Koko ajan kirjottelen...

Mitä tekisit jos pitkäaikainen ihastuksesi tulisi vihdoin puhumaan sinulle ja olisit ihan innoissasi ja sitten hän sanoisikin: "Tiedätkö onko kaverisi minusta yhtään kiinnostunut?"
- Irvistaisin ja sanoisin etta ei ole.

Mitä tekisit jos ihastuksesi soittaisi ovikelloanne ja tarjoaisi miljoonan euron edestä
seteleitä, karibian risteilyä ja kertoisi sinulle olevansa rakastunut sinuun?
- Etsisin sita piilokameraa..

Paljonko sinulle pitäisi maksaa siitä että kiipeäisit päiväksi laulamaan joululauluja katuvalon nokkaan keskikaupungille koko päiväksi?
- Tuskin kovinkaan paljoa! :D

Onko sinua koskaan luultu ikäistäsi nuoremmaksi/vanhemmaksi?
- Vanhemmaksi...

Mitä tekisit jos olisit ulkomailla ja päähäsi lentäisi 30 cm torakka ja se takertuisi sinuun?
- Saisin paniikkikohtauksen.

Syötkö aina lautasen tyhjäksi?
- Yritan ainakin.

Oletko unikeko?
- Viikonloppuisin kylla, viikolla heraan ajoissa toihin.

Kännykkäsi kolmas viesti?
- Aidilta jotain Soneraan liittyen.

Oletko riippuvainen ihmisistä?
- Tietyista ihmisista ehka joo.

Milloin olit viimeksi käsittämättömän iloinen?
- Synttaripaivana.. ja pari viikkoa sen jalkeen.. ja heinakuussa kun Heidi oli taalla..

Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi?
- Itsepa olen tahan tilanteeseen paatynyt, ei pida valittaa.

Mitä tekisit jos kuolisit huomenna?
- No mita siina nyt sitten enaa voisi tehda?

Ketä haluaisit halata nyt?
- Keta tahansa. :D

Oletko koskaan ajatellut hypätä/hypännyt benjiä?
- Olen ajatellut mutten ole hypannyt.

Mitä tapahtuu huomenna?
- Toita... Toita... Toita...

OLETKO KOSKAAN..

Ajatellut ihastustasi alastomana?
- Toki.

Tehnyt jotain tyhmää?
- Toki.

KOSKA VIIMEKSI..

Kävit suihkussa?
- Eilen illalla.

Olit ulkona?
- Aamullta kun tulin toihin.

LEMPI..

Väri?
- Keltainen.

Bändi?
- Josh Grobania ei varmaan lueta bandiks kun se sooloilee.. Noh sanotaan vaikka.. Juu! Seminaarimaen mieslaulajat!!!

Hiusmalli?
- Ei mulla mitaan semmosta ole. Taa nykyinen on varsin mukava.

Jäätelö?
- Lakritsijaatelo.

Ruoka?
- Jouluruuat.

KUKA/KENEEN..

Saa sinut nauramaan?
- Rakkaat siskot. Aina.

Saa sinut hymyilemään?
- Melko lailla kaikki kaverit.

HALUAISITKO IKINÄ..

Olla joku muu?
- Toisinaan.

Olla vastakkaista sukupuolta?
- No en varmasti.

OLETKO KOSKAAN..

Säätänyt kaverin kanssa?
- Ehka..

Tehnyt jotain mitä kadut?
- Muutaman jutun joo.

VIIMEKSI..

Jonka kanssa puhuit?
- Anita.

Jonka kanssa keskustelit?
- Anita.

Jolle huusit?
- En ma ikina huuda kenellekaan.. :D

Joka laittoi sinulle viestiä?
- Aiska.

Uskotko rakkauteen?:
- Toki.

Oletko vapaa vai varattu?:
- Vapaa kuin taivaan lintu...

Onko sinulla ihastusta?:
- Heh, ei.

Kuka se on?:
- !?

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?:
- Noen.

Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?:
- Joulun kakstoista heilaa.

Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?:
- Riippuu henkilosta. Varmaan hampaat ja sormet. Weirdo..

Oletko ujo pyytämään treffeille?:
- Ma ikina ketaan pyyda..

Oletko omistava vai välinpitämätön?:
- Varmaan enemman valinpitamaton.

Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?:
- Jaa-a.. Ei nyt tuu mitaan erikoista mieleen..

Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?:
- Joskus joku huomauttaa. Hankkikaa silmalasit!!!

KENEN

Vieressä viimeksi nukuit?:
- Yksinani torkun.

Auton kyydissä olit viimeksi?:
- Bussin.

Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?:
- Ronanin. :)

puhelimen viestejä oot viimeksi lukenu?:
- Haha, Juanin. Ite naytti mulle jotain tekstaria. :D

Vanhempia oot viimeksi halannu?:
- Enkohan ihan omiani.

TÄMÄ VAI TUO

Lumi, aurinko vai sade?:
- Lumi!

McDonald's vai Hesburger?
- Goody's.

Komediat vai kauhuelokuvat?:
- Komediat.

Backstreet Boys vai NSYNC?:
- NSYNC.

Tarja Turunen vai Anette Olzon?
- ARGH!!!!!!!

Kivi, sakset vai paperi?:
- Vesi-ilmapallo.

Makea vai kitkerä?:
- Makea.

Kannettava vai pöytätietokone?
- Kannettava.

LEMPI

Karkki?:
- Salmiakki eri muodoissaan.

Urheilu?:
- Varmaankin jaakyykka.

Eläin?:
- Koirat ja kanit.

Musiikkityyli?:
- Kaikennakosta A:sta Z:aan.

Radiokanava?:
- En juuri kuuntele radiota.

Laulu?:
- Umm.. Talla hetkella varmaankin Josh Groban: Un Giorno Per Noi.

Numero?:
- 19.

Kuukausi?:
- Toukokuu.

TV-ohjelma?:
- Heroes, Desperate Housewives, Gilmore girls, Friends.. :)

Haju?:
- DKNY Red Delicious & Be Delicious.

Peli?:
- Prkl Miinaharava.

- OLETKO KOSKAAN...

Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?:
- Riippuu nyt siita miten tassa ajatellaan..

Polttanut?:
- EN!

Juonut alkoholia?:
- Kerran tai kaks.. :P

Joutunut petetyksi?:
- En tietaakseni.

Juossut poliiseja pakoon?:
- En.

Varastanut jotakin?:
- En.

Yrittänyt oksentaa pakolla?:
- En.

Huijannut vanhaa miestä?:
- En.

Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?:
- Kaikkihan sita harrastaa.. :D

Jotain vielä loppuun?
- Vasyttaa. Onneks kohta paasee kotiin..

maanantai 24. syyskuuta 2007

Ukkosta ilmassa

Naita mukavia keleja kestikin vahan liian pitkaan (note: syyskuun alussa oli lampimampaa ku elokuussa). Taalla ukkostaa ja vetta tulee ku Esterin ahterista. Eipa tarvi miettia lahtisko tanaan lenkille.

3kk jouluun!!!!

Ystavat rakkaat, enaa 3 kuukautta jouluun!!! Pitanee alkaa miettimaan joululahjojen hankintaa. Onko toiveita?

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Nimimerkki 'Töihin vaikka väkisin'

Antakaa minulle töitä!

Lievän epätoivon riivaamana selailin työvoimatoimiston sivuja, ja ilmoituksenne erottui muiden joukosta kuin englantilainen New Yorkissa. Olen nimeltäni Sini Taskinen, 24-vuotias Dublinissa asuva monitaituri, ja olen (kotimaista) työpaikkaa vailla.

Tunnollisena nuorena kirjoitin ylioppilaaksi Karkkilan lukiosta vuonna 2002, ja aloitin samana syksynä opinnot Lahden ammattikorkeakoulussa matkailun laitoksella. Itsenäinen opiskelijaelämä hyppyrimäkien kupeessa ei ilmeisestikään ollut vaeltelevalle sielulleni tarpeeksi, sillä lähdin Kreikkaan opiskelijavaihtoon ensimmäisen vuoden jälkeen. Tarkoitukseni oli viipyä vain puoli vuotta, mutta vuoden 2004 olympialaiset Ateenassa olivat liian hyvä mahdollisuus sivuutettavaksi, joten toiset puoli vuotta vietin olympia- ja paralympiakylässä suorittaen osan työharjoittelustani. Olympialaisten jälkeen palasin takaisin Lahteen suorittamaan väliin jääneitä kursseja tappotahdilla ajatus valmistumisesta takaraivossani takoen. Megalomaanisen kurssimäärän lisäksi jouduin pohtimaan vielä suorittamattomia työharjoitteluviikkoja sekä opinnäytetyöni kirjoittamista. Ateenan kisoissa solmimien kontaktieni ansiosta sain loistotyöharjoittelupaikan ESPOO 2005 vammaisten yleisurheilun avoimista Euroopan mestaruuskilpailuista. Työharjoitteluni ohella suunnittelin ja toteutin kilpailujen VIP-palvelut yhdessä ystäväni kanssa opinnäytetyönämme, ja sain restonomin tutkintopaperit joulukuussa 2006.

Työhistoriaani kuuluu jo edellä mainittujen lisäksi myös puolen vuoden mittainen työsuhde Soneran kotimaisittain kenties surullisen kuuluisassa mobiiliasiakaspalveluksessa. Työsuhteen päätyttyä huhtikuun lopussa 2006 etsin hanakasti töitä Etelä-Suomesta kenenkään palvelukseen kuitenkaan päätymättä. Tilapäisen mielenhäiriön seurauksena päädyinkin vastoin kaikkia odotuksia Dubliniin IBM:lle töihin, ja täällä Guinnessin ja viskin ystävien keskellä olen viihtynyt jo yli vuoden.

Vaikka suuresti Dublinista kaupunkina pidänkin, ja maa itsessään on vihreä ja kaunis, olen tullut siihen tulokseen, että on aika palata takaisin kotimaan kamaralle. Etsin työtä, jossa pääsisin tuomaan omia kykyjäni huomattavasti paremmin esille. Nykyinen työni ei anna minulle enää minkäänlaisia haasteita, ja rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että tulevaisuudenkuva itsestäni istumassa puhelinasiakaspalvelussa IBM:n bunkkerissa aiheuttaa kylmiä väreitä.

Olen takuuvarmasti kaikkea mitä ilmoituksenne perusteella oletatte minun olevan – ja vielä enemmän! Viimeisimpien vuosien aikana keräämäni työ- ja elämänkokemuksen ansiosta en hätkähdä vaativassakaan tilanteessa. Tietokoneiden ja MS Officen kanssa olen tehnyt tuttavuutta teini-ikäisestä lähtien, ja uskallan sanoa, että saattaisin jopa toimittaa uudessa tehtävässäni sisäisen IT-tuen virkaa. Kuten arvata saattaa englanninkielentaitoni on erinomainen, ja äidinkieleni lähentelee toisinaan verbaaliakrobatiaa. Toinen kotimainen on pitkän harjoittamattomuuden jälkeen hieman haparoivaa, kuin myös ranska, jota opiskelin hamassa nuoruudessani 5 vuotta.

Nykyinen työsopimukseni päättyy ensi vuoden kesäkuussa, mutta palaan takaisin Suomeen, jos henget suosivat valintaani. Minulla on kuukauden irtisanomisaika, jonka käytän mielelläni asunnon hakuun. Jotta en päästäisi teitä näin helpolla, niin liitän vielä ansioluetteloni iltaluettavaksi. Minuun voi ottaa yhteyttä puhelimitse irlantilaiseen numerooni +353 xx xxxx xxx tai sähköpostitse.

Antoisaa syksyn alkua!

Sini Taskinen

torstai 13. syyskuuta 2007

2 kuukautta..

...ja kotka laskeutuu Suomeen! Tulen siis marraskuussa pienelle pikavisiitille tuomaan tavaroita vahan etukateen. Sitten viela kuukaudeks tanne ja ennen joulua takaisin Suomeen. Tassa tulee nakojaan vahan reissattua kun kuukauden paasta lahden kaymaan Barcelonassa ja Ryanairilla on talla hetkella aiiiiiika hyvia tarjouksia... Mieli tekis lahtea pikasesti kaymaan viela jossain muuallakin. Rooma houkuttelis, 50 eurolla sais menopaluuliput.. Katsellaan. :)

Vuokraisanta oli jarjestany yllatyksen eilen, olivat maalanneet meidan keittion. Eipa siina mitaan, keittio on nyt natin keltanen, oikeen pirtsakan varinen mutta ne oli maalanneet myos mun oven! Ei keltaseks vaan valkosella maalilla, ja siis ainoastaan sen keittion puolen siita ovesta. Tottakai se maali ei oo viela ehtiny ihan kokonaan kuivua, joten aamusella kun laksin toihin niin se maali oli ottanu vahan kiinni ovenkarmeihin ja piti vahan pykia ennenku paasin huoneestani ulos.. :) Olishan se ollu hauska soitella toihin 'en ma paase tanaan toihin kun mun ovi on maalattu enka paase ulos mun huoneesta!' Sarjassamme tekosyiden aatelia, osa XXXVI.

tiistai 11. syyskuuta 2007

Belfast

Kaytiin sunnuntaina Belfastissa Elenin ja Stellan kanssa - eika edes tormatty terroristeihin tai muihin kriminaaleihin! Nojoo, vitsit sikseen. Belfast on tosi kaunis kaupunki, tosin iltasella kun siella oli kaikki kaupat menny kiinni ne kadut oli ihan taysin tyhjia. Ihmisia ei siis missaan. Tuli vahan sellanen autiokaupunkifiilis mutta suosittelen kuitenkin etta kannattaa kayda tsekkaamassa. Nyt pitaa viela ehtia Skotlantiin ni voi hyvilla mielin sanoa etta oon kayny seka Englannissa, Skotlannissa, Pohjois-Irlannissa etta Irlannin tasavallassa. :)

Belfast Castle
Belfast City Hall

perjantai 7. syyskuuta 2007

100!

100 postin edesta olen tanne kirjoitellu, enemman tai vahemman asiapohjalta. Mietin pienessa paassani, etta koska tama nyt on sadas postaus ni pitais varmaankin kirjoitella kerrankin jotain fiksua. Niinpa ajattelin kirjoittaa unohtumattoman ajatuksen, mutta sen sijaan kirjoitankin etta unohdin ajatukseni.

Eilen oli mukava ilta (vaikka menikin hieman myohaiseks nukkumaan meno ja younetkin oli mita oli), kreikkalainen kaverini Eleni tuli ystavansa Stellan kanssa Dubliniin ja majoittuvat nyt sitten mun huoneesen. Ai hieman ahdasta, really? Really?? Noh, sopu sijaa antaa ja sita paitsi tosi mukava nahda Elenia pitkasta aikaa, ei olla nahty sitten lokakuun 2004 kun laksin Ateenasta takasin Suomeen. Tytot vissiinkin meni tanaan Dublin bus tourille - taalla on tanaan muuten tosi aurinkoista ja lampimampaa ku kesa-heinakuussa - ja suunniteltiin etta lahdettais sunnuntaina Belfastiin kun sinne paasee nyt 18 eurolla (menopaluu). Ei maksa turhan paljon. :)

Edit: Vaikka tuo postaushistoria nayttaakin yhteensa 98 ni tama on oikeesti sadas postaus. Sielta on pari postia pudonnu pois Ellin sensuurin tuloksena.

maanantai 3. syyskuuta 2007

R.I.P.

Nyt se sitten kuoli. Mun iPod shuffle. Itse asiassa taisin itse tappaa sen vempeleen. Kavi meinaan silla tavalla ikavasti etta iPod oli unohtunut mun takin taskuun ja vippasin takin muiden pyykkien mukana pesukoneeseen ja.. Siellahan se podikin pyori muiden mukana. Eika se viela riittanyt vaan se meni kuivaajaankin pesun jalkeen. Yleensa muistan tyhjentaa taskut kun pyykkaan mutta jostain syysta tama nyt unohtui. :( Kone viela tunnistaa soittimen mutta kun yrittaa musiikkia kuunnella niin taustalta kuuluu epamaaraista surinaa, valilla vaimeana ja valilla korvia vihlovana. Ei siis auttanut muu kuin tallustella jonnekin jossa kaupataan kodin elektroniikkaa ja mukaan tarttui nyt vahan paivitetty versio iPodista ja isommalla muistillakin. Kylla nyt parjaa. Eika parane pesta tata vehjetta, oli sen verran kallis.

Kun ei kukaan muu eilisia nimipaivia muistanut aidin lisaksi niin tamahan oli selkeesti lahja itselle. Ja onnea Terolle. Vaikka kannustinkin norjalaista. ;)

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Master of Mahjongg!

4 vuoden urakka on palkittu! Allekirjoittanut on viimein paassyt lapi Mahjonggin vaikeimmankin tason! Tama saavutus pitaa ehka palkita viikonloppuna. Miten? Se jaa nahtavaksi.

maanantai 27. elokuuta 2007

Glendalough

Lahettiin lauantaina klo 11.30 bussilla kohti Glendaloughia. Aamu naytti taas perinteiseen irlantilaiseen tapaan pilviselta ja pelattiin notta nainkohan saadaan vetta niskaan. Kylla se siita sit kuitenkin kirkastui ja oli loppujen lopuks oikeen kaunis paiva. Ja maisemat oli hianot. Lisaa kuvia kuva-amparissa.

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Another week...

...another rainy.. -SKRIIK- ei vaan aurinkoinen paiva! Kylla, Irlannissa paistaa!!!! Ja tata auringonpaistetta on luvattu jopa ens viikon alkuun saakka!!! Koputetaan puuta ja toivotaan etta saatiedotus pitaa paikkansa. Jos vaikka lahtis viikonloppuna Wicklow'n vuorille ja Glendaloughiin vaeltelemaan.

Riverdance oli livena ihan mieleton esitys. Joidenkin mielesta koko show voi olla ehka hieman cheesy mutta maa tykkaan. Musiikki on hyvaa ja tanssijat nayttaa silta ettei niilla ole nivelia. :D Ja se paamiestanssija.. TOSI karismaattinen. Ja komee. Ja hyvakroppanen. Ja australialainen. :P Ainut miinus oli itse irlantilainen yleiso, joka koko 2 tunnin esityksen ajan mussutti jos sun vaikka mita ruokaa ja sotki paikkoja. Ja ne perhanan kakarat kiljui kun ne ei jaksanu istua paikoillaan koko esityksen ajan. Pieni vinkki perheellisille, jotka haluaa menna kattomaan tammoisia esityksia: JATTAKAA NE LAPSET KOTIIN! Ma en vihaa lapsia enka halua kohdistaa tata kiukkua henkilokohtaisesti ketaan kohtaan mutta jos ne lapset ei ole viela paassy vaippaiasta yli ni ei niita ehka kannata sinne teatteriinkaan vieda. My humble opinion. Toki on poikkeuslapsiakin jotka osaa kayttaytya ja istuvat hiljaa. Mutta ei niita vissiinkaan Irlannista loydy.

Niin ja sisko muisti vaihteeks tammoisella. Kiitos ja kumarrus. Jalleen. Kylla nyt laittaa naamaa hangonkeksille. :)

perjantai 17. elokuuta 2007

Updates

Irlannista ei mitaan uutta. Sataa ja paistaa vuorotellen, ns. kesa on taalla vaihtunu jo syksyksi joten lisaa sateita odoteltavissa.

Huomenna mennaan Anitan kanssa kattomaan Riverdance paikalliseen Gaiety-teatteriin. Can't hardly wait! Tuon esityksen olen halunnu nahda jo viimeset 10 vuotta ja viimein odotus palkitaan.

Paivittelin tuohon oikeaan laitaan linkkeja, suositaan perhetta ja nyokkaillaan Asunto- ja NettiAgentin seka siskon blogin ja kennelin suuntaan. Facebookista loytyy kaikkea hauskaa, vahan ehka, krhm, kehittyneempi versio MySpacesta. Ma en oikeastaan vielakaan tieda mika virka nailla kaikilla spaceilla ja muilla on muuta kun kerata omat kaveriyhteisot ja heittaa kommenttia kavereiden kesken. Mutta Facebookista loytyi ihan mielettoman huikean hauska Frendit-feature, siina on triviat ja lausahdukset ja kaikki! Ma tykkaan. :)

Niinjoo ja kavin Simpsonien sivustolla luomassa itelleni oman Simpsons-hahmon. :D


tiistai 14. elokuuta 2007

Service Desk for Dummies

Vuoden jalkeen mua yha edelleen hammastyttaa kuinka onnettomia nama meidan asiakkaat oikeesti on tietokoneiden kanssa. Ei pysty ymmartamaan. Ei.

Paivan kevennys. 'The very first version of Word'


perjantai 10. elokuuta 2007

Viikonloppu!

Pitka viikko taas takana ja samalla ensimmainen viikko puolivirallisena team leaderina. Paljonpaljon vastuuta ja ylimaarasia hommia muiden helpparihommien lisaks, on pitany vissiin vahan kiiretta. Onneks mulla nayttaa olevan vahan enemman auktoriteettia kuin mita oletin ja hommat on kuitenkin luistanu erinomaisen hyvin. Olen siis hyva pomo. Haha! :D

Sisko muisti minua tallaisella arvonimella.. Kiitos kaunis! :)