keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Hauskaa vappua

Meikäläisen vappuaatto kuluu kaverin uutta kämppää siivotessa ja rempatessa. Vois kai sitä huonomminkin mennä.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Otsikointia parhaimmillaan

Naureskelen toisinaan aika railakkaasti lehti/nettiartikkelien otsikoille. Välillä tuntuu, että toimittajilla on menny vähän sormi suuhun niitä otsikoita keksiessä ja tuloksena on tahatonta komiikkaa. Jokin aika sitten jossain urheilu-uutisissa oli otsikko 'Shedden uneksii Selänteestä'. Shedden kaiketi on Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja. Tuosta otsikosta tuli kyllä kaikkea muuta mieleen..

Äsken repeilin lukiessani maikkarin sivuilta viihdeuutisia (kyllä, pitää lukea juorut) ja toki siellä revitään hupia Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kansanedustaja Kaikkosesta. Otsikko "Satu kaipasi Kankea jo kotona" aiheutti hillittömän naurunpurskahduksen. Herää kysymys, onko nämä jotain ihan tahattomia lipsahduksia vai tahallaanko ne näitä kaksmielisiä otsikoita keksii??? :D

torstai 24. huhtikuuta 2008

Kuukausi kesälomaan!

Jee! Loma on koko ajan lähempänä. Onhan tässä tullutkin aherrettua koko alkuvuosi ahkerasti, jo on loman aikakin. Alkaa olla sellainen matkakuume jo, Wienin kohteita on tullu kyylättyä tarkalla silmällä.. :) Tuskin maltan odottaa!!

Mietiskelin tuossa itsekseni että kesäviikonlopuista näyttää tulevan yllättävän kiireisiä. Etenkin alkukesästä. Tai no kiireisiä ja kiireisiä mutta "joutuu" matkustelemaan. Synttäriviikonlopun jälkeen on se Itävallan reissu. Toukokuun viimeinen viikonloppu Haminassa siskon 30-vuotissynttäreillä 70-luvun hengessä. Siitä viikon päästä on toisen siskon miehen 30-vuotissynttärit Imatralla (ainakin viimeisimmän tiedon mukaan). Kesäkuun puolivälissä olis sit tädin viiskymppiset mutta ilmeisesti ei tarvi sinne lähteä, koskapa tädilläkin on kiire. Sitten ollaankin jo juhannuksessa ja Haminan perinteiset juhannusmölkyt. Sitten kesäkuun vika viikonloppu olis kaverin 25-vuotissynttärit Karkkilassa (sikäli kuin hän niitä juhlistaa, pitääkin varmaan kysyä). Heinäkuu on luojan kiitos toistaiseks vielä avoinna. Paitsi olishan siellä se sukukokous Ruotsissa.. Huh.

Käväsin muuten pitkästä aikaa Karkkilassa 19. päivä Emilia-serkkua onnittelemassa vanhenemisesta ja samalla poikkesin mumminkin luona. Tuli kyllä kunnon flashbackejä kun kävelin Karkkilan linja-autoasemalta mummin luokse. Kirkkoaita oli yllättävän matala. Joko sitä on madallettu viimesen 5 vuoden aikana tai mä olen kasvanu pituutta puol metriä. Mä epäilen et mä olen kasvanu. Ei voi olla muuta selitystä. Vähän myös hymyilytti Karkkilan amisviikset, jotka rouheena heitti 'kiesiä' (muistan vielä näitäkin slangisanoja, ha!). Eikä ole ollut ikävä. Ei sitten ollenkaan. Olen tyytyväinen Espoossa pienessä luukussani. :)

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Väsy

Väsyneenä tulee naureskeltua kummallisille jutuille. Salireenin jälkeen bussipysäkillä bongattua: mustiin pvc-housuihin ja pitkään mustaan takkiin pukeutunut nainen/mies (en päässyt selvyyteen kumpi) jalassaan Reebokin uudet lenkkarit. Yhteensopivaa, häh mitä? Myönnän, päästin pienen nauruntirskahduksen. Taidan hipsiä peiton alle ja nukkumaan. Lienee korkea aika. Hihi.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Kevättä rinnassa

Hihhii.. Meidän pihalla on krookuksia ja jotain muita kevätkukkia! Tälle koko viikollekin on luvattu tosi kaunista säätä, harmi ettei tuosta auringonpaisteesta pääse päivällä nauttimaan kun pitää istua toimistolla. Mutta kyllähän tuo silti mieltä kohottaa kun kesä näyttää vihdoin olevan tulossa. :) Tää kevään ja kesän tulo näkyy kyllä mielialassakin. Sitä tulee kateltua ympärilleenkin ihan eri tavalla ja -- . :D Taitaa olla jotain muutakin kuin kevättä rinnassa. Nyt pitäis vaan saada juttu eteenpäin. Iih.. ;)

perjantai 11. huhtikuuta 2008

P.S..

Finnkinolla oli eilen 5 euron päivä ja käytiin kaverin kanssa kattomassa P.S. Rakastan sinua (P.S. I love you). Tottakai vähän kutkutti mennä jo senkin takia katsomaan kyseistä leffaa, kun se oli kuvattu osittain Irlannissa. Ja kyllähän siellä tuttuja maisemia näkyikin, teki mieli mennä ostamaan samantien lentoliput ja lähteä taas vihreelle saarelle.

Ihan sympaattinen leffa kaiken kaikkiaan. Hilary Swankin roolihahmo oli ehkä hieman ärsyttävä, en usko että kukaan kolmekymppinen nainen menee niin puihin mennessään jutustelemaan miehelle. Nojoo. Eihän tämä katselukokemus mun maailmaa juuri mullistanut, mutta tippa tuli linssiin parissa kohtauksessa ja onhan Gerard Butler siis aivan ihana skottiaksentteineen, jota kovasti yritti muuntaa irkkuaksentiks aika heikolla tuloksella tosin. :)

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Saturaatiopiste

Eilen paloi totaalisesti käämit. Kotinetti on temppuillu jo pidemmän aikaa ja eilen se sitten katkoi yhteyttä noin 5 minuutin välein. Revin kaikki johdot ja kaapelit irti, buuttasin sitä modeemia, resetoin asetukset ja asensin kaikki uudelleen - eikä auttanu ollenkaan. Tänään soittelin sitten kiukkusena Welholle ja ne siellä kyseli ummet ja lammet - kaikki perinteiset aspa-kysymykset - ennenkuin viimein tarkistivat notta onko verkoissa vikaa, ja onhan niissä. Kuulemma joku alueellinen vika, mutta kun kukaan muu ei oo valittanu ni ei sitä oo huomattu. No ei meidän talossa varmaan oo muita tehokäyttäjiä ku minä.. Toivottavasti korjaavat sen vian tarpeeks pian. Ärärärr.

Lähdin kaverin henkiseks tueks lauantaina Hartwall Areenalle kattomaan Jokerit-Tappara pronssipeliä. Halli oli puolityhjä, joten eipä ainakaan tarvinnu huutaa kaverin korvaan, jos yritti jotain sanoa pelin aikana. Ostettiin vielä johonki piippuhyllylle ne liput, mutta kun se halli kerran oli niin tyhjä ni hivuttauduttiin sit erätauoilla aina vähän lähemmäks kaukaloa. Se kolmannen erän paikka oli kyllä vikatikki. Onnistuttiin nimittäin löytämään just se katsomonosa, jossa istui kaikki keski-ikäiset katsomokommentaattorianalyytikkoprofessorit, ts. wannabe-Sakari Pietilät. Ne luetteli läpi tasaseen tahtiin pelin kulminaatiopisteitä ja muita. Fläppitaulu vaan puuttui. Että vinkkinä vaan ens kaudelle... Mutta positiivistahan tässä oli se, että Tappara voitti. Vaikka mulla ei juuri mitään mielenkiintoa itse peliä kohtaan ollu niin ainahan se lämmittää mieltä, kun Jokerit häviää. Hähää. Vanhoista tavoista ei vaan pääse eroon. Näin se on.

perjantai 4. huhtikuuta 2008

You Got It (The Right Stuff)

Tämä uutinen on riemastuttanut allekirjoittanutta jo kotvan aikaa:

80-luvulla poikabändibuumin aloittanut New Kids on the Block tekee paluun. Suunnitelmissa on uuden albumin julkaisu sekä kiertue.

Yhtyeen jäsenet lähestyvät 40 vuotta ikävuotta, mutta se ei ole faneja haitannut. "Reaktiot paluuseen ovat olleet uskomattomia", Donnie Wahlberg, 38, sanoo.

Wahlbergin lisäksi alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Joey McIntyre, veljekset Jordan ja Jonathan Knight sekä Danny Wood

Uuden levyn kappaleet ovat kirjoittaneet pääasiassa Wahlberg, McIntyre ja Jordan Knight. Hänen mukaansa yhtye halusi tehdä uutta musiikkia.

"Minua ei kiinnostanut tehdä nostalgiakiertuetta ja laulaa ainoastaan kappaleita", Wahlberg sanoi. "Toki esitämme varmasti niitäkin."

Yhtyeen kokosi 80-luvun lopussa tuottaja Maurice Starr. Ensimmäisen pitkäsoittonsa New Kids On The Block julkaisi 1986. Ryhmän nuorin jäsen McIntyre oli tuolloin vasta 14-vuotias.

Suosionsa huipulla vuosikymmenen vaihteessa New Kids On The myi 70 miljoonaa albumia vuosikymmenen vaihteessa. Yhtye kävi vuonna 1991 myös Suomessa Lahdessa ja Helsingissä. Yhtyeen hittejä ovat muun muassa Hangin Tough, Step By Step sekä You Got It (The Right Stuff)

Yhtyeen hajottua vuonna 1994 Donnie Wahlberg on näytellyt televisiosarjoissa ja elokuvissa, Jordan Knight, Joey McIntyre sekä Danny Wood kokeilivat siipiään soolouralla. Jonathan Knight puolestaan on toiminut rakennuttajana.

(http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/New+Kids+on+the+Block+tekee+paluun/1135235284332)

Hillitöntä. Täytyy varmaan fiilistellä tänään näiden tahdissa. Hih!

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Google, google, google

Sain työtarjouksen Googlelta. Nyt mietityttää...

Edit: Aprillia!