keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Normipäivä

Paluu arkeen lomareissun jälkeen ei ollut mikään maailman paras. Iskipä vielä mahatauti ja siinä sivussa myös mahakatarri, joten 2 viikon loman jälkeen jatkoin löhöilyä vielä viikon sairaslomalla. Mieltä piristi kovasti paljon, kun jenkkikönsikkääni tuli käymään. Pikavisiitille tosin, mutta kävi kuitenkin ja sehän on pääasia. :)

Perusmeiningillä jatketaan töissä ja kotona. Salitreenit jatkuu 4-5 kertaa viikossa ja vähähiilihydraattinen ruokavalio samaan kuosiin kuin ennen lomaa. Tuloksia on perskeles vieköön myös tullut. Viime syksyn terveystarkastuksen mittauksessa vyötärön ympärys oli ihan huikea, mutta niistä mitoista on nyt lähtenyt 20,5cm pois!!! Tällä hetkellä en oikeasti omista yhtäkään paria hyvin istuvia housuja, kaikki roikkuvat jostain. Ahterista ja koivista noin yleensä on lähtenyt ilmeisesti enemmän ihraa, koska pienemmätkin housut menee jalkaan, mutta eivät mene kunnolla vyötäröltä kiinni. Pitänee siis jatkossa keskittyä enemmän yläkropan treeniin? Yritänkin vaihtaa salitreeniä enemmän aerobisen puoleen, jotta rasva palaa enemmän. Mutta kyllä hymyilyttää, olo on kevyempi kuin aikoihin. Ja enää 2kk ja 4 päivää reissuun!!! :)

Alla vielä pari tuoreempaa kuvaa kummitytöstä. Käytiin lauantaina ostamassa neidille syys/talvitakki. Viikonloppuna siskojen ja jälkikasvunsa kera Kuopioon mummoa moikkaamaan. :)


lauantai 11. syyskuuta 2010

Rakkaan lemmikin muistolle

9.9.2010 oli surullisempi päivä, kuin olisin ikinä osannut odottaa. Tuona päivänä jouduin sanomaan hyvästit rakkaalle lemmikkikanilleni, Elviiralle.

Kuljimme yhdessä pitkän polun. Elviira tuli taloon opiskellessani vielä lukiossa, ja pääsi elämänsä aikana reissaamaan ympäri Suomea asuen välillä Imatralla ja Haminassa, kun itse oleskelin ulkomailla. Viimeiset kaksi vuotta vietimme yhdessä uudessa asunnossa Kirkkonummen Masalassa.

Elviira oli viimeisenä kesänään 9-vuotias eläkeläinen, mutta erittäin virkeä. Joka aamu herättyäni kuulin Elviiran kolistelevan ruokakuppiaan vaativasti - tuo lisää jyviä, anna jotakin muuta hyvää tai rapsuta korvan takaa. Vaikka mummeli oli nuorempana hyvinkin äkkipikainen eikä välttämättä sietänyt silitystä tai rapsutusta, vuosien kuluessa suurin särmä hioutui pois ja alta kuoriutui hyvinkin mukavuudenhaluinen kani. Aina välillä tuo tuttu temperamentti kuitenkin tuli esiin, kuten esimerkiksi harjaamisen yhteydessä. Elviira oli pörröinen pikkueläin, jonka ahterikarvat olivat jatkuvasti takussa, ja takkujen harjaaminen ei ollut mielipuuhaa. Tuloksena oli harjauksen jälkeen kärttyinen mummeli, joka takaisin omaan häkkiin päästyään osoitti mieltään pöllyttämällä heiniä ja kolistelemalla.

Tämä elämää täynnä oleva pikkueläin varasti lopulta koko lähipiirin kiintymyksen. Kukapa ei rakastaisi pientä ja karvaista otusta? Jään kaipaamaan rakasta ystävää, joka lohdutti omistajaansa monta kertaa elämänsä aikana pelkällä olemassaolollaan. Lepää rauhassa vihreämmillä voikukkaniityillä.

Elviira, 24.5.2001 - 9.9.2010