perjantai 25. joulukuuta 2009

Hyvän joulun toivotukset!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Säätöä ja nördeilyä

Kun ei toimi niin ei toimi. Edellinen pohja oli hieno, mutta ei näyttänyt päivämääriä. Jospa tämä pohja nyt paremmin. Onneksi on nörtti mies, joka uhraa työpäivästään hippasen verran aikaa säätääkseen näitä asetuksia, kun allekirjoittaneella kärähtää hermot koodien kanssa.

Enää viikko ja 1 päivä jouluun! Hui miten nopeasti on joulukuu mennyt. Paljon vielä tekemistä ennenkuin pääsee rauhoittumaan joulun viettoon ja siskon kattaman herkkupöydän ääreen. Pekka Pouta lupasi jossain, että etelässäkin on tänä vuonna hyvät mahkut valkoiseen jouluun. Pidä lupauksesi, Pouta, tai ensi kerralla junakohtaamisemme ei ole niin mukava. Nih!

torstai 10. joulukuuta 2009

Uusi ulkoasu

Edellinen ulkoasu oli näköjään mennyt rikki ja jouduin luopumaan rakkaista nuoteistani. Noh, ehkäpä tämä uusi on hieman modernimpi. Kunnes päätän jossain vaiheessa taas vaihtaa. Menköön nyt jonkin aikaa.

torstai 3. joulukuuta 2009

21 päivää jouluun!!

Ja huomenna tulee veronpalautukset, huomenna tulee veronpalautukset, huomenna mennään jouluostoksille, huomenna mennään jouluostoksille.. :) Lista on valmis, hyvää shoppailuseuraa ja mojovan hyvä talvikeli odotettavissa. Fiilis alkaa löytyä pikkuhiljaa. :)

tiistai 1. joulukuuta 2009

Enää 23 päivää jouluun!

Need I say more? :) Joulukuun alku näköjään kohottaa automaattisesti joulufiilistä.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Koirakuumeesta eroon

Allekirjoittanut on ollut koiravahtina viikon siskon ja miehensä kahdelle kääpiösnautserille eikä ole ollenkaan pahoillaan siitä, että viikko on melkein ohi ja pariskunta palaa lomalta hakemaan koiriaan. Viikon saldona yhdet tortut eteisessä, lenkkihaukut kaikille vastaantulijoille, ohikulkijoille, pyöräilijöille, muille koirille, autoilijoille, lehdille, lenkittäjälle ja koirien omille päänsisäisille äänille, viikonlopun haukkukilpailu naapurin ulvovan koiran kanssa (joka voitti, jatkoi ulvontaa pitkälle aamuyöhön), olohuoneen matolle tyhjennetty hajuvesipullo sekä koiravahdin riekaleiset hermot. Maalaiskoirat voi viedä kaupunkiin, mutta ei niistä saa maalaista pois. Jos jossakin välissä pohdin hankkivani itselleni moisen taidan sen ainakin toistaiseksi unohtaa. Ainakin muutamaksi vuodeksi. Tai vielä useammaksi. Kunnes taloudessa on toinenkin henkilö joka jaksaa sitä koiraa hoivata, en ilmeisesti ole itse niin koirarakas tai viitseliäs, että jaksaisin ryhtyä moiseen. Ja jos jossakin välissä koiran hankinta alkaa tuntua hyvältä ajatukselta lainaan jommalta kummalta siskolta koiraa/koiria lieventääkseni koirakuumetta.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Kuukausi jouluun

Hurjan nopeasti on tämäkin vuosi mennyt ja enää kuukausi jäljellä meikäläisen vuoden kohokohtaan. Tai ainakin tähän saakka joulu on aina ollut SE juttu vuodessa. Tänä vuonna ei vaan ole joulufiilis kovin korkealla. Ainakaan vielä. Sää on mitään kammottavin, oikeasti, ei marraskuussa pitäisi olla kymmentä astetta lämmintä. Vesisade on ihan normaalia mutta tuo lämpötila... Ihan suotta läksin Irlannin talvisäätä karkuun, kun se perhana on täällä ihan samanlainen. Onneksi sammakkomiehet sentään ennustavat tammi-helmikuulle kylymää. Pikkuhiljaa pitäis lähteä jouluostoksille. Pitäis ja pitäis. Pakkohan se on. Lista on viittä vaille valmis, enää tarvii rahaa tilille, jotta pääsee toteuttamaan visioita. Kaipa se joulufiiliskin siitä pikkuhiljaa.. nousee.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Kummityttö 9kk

Pitkästä aikaa kuvapäivitystä. Kummityttö on kasvanut ja ehtinyt jo kunnioitettavaan 9kk:n ikään. Nauraa, päristää ja vatkaa jalkoja pienen lapsen tarmolla, aivan uskomattoman suloinen tapaus. Ei, minulla ei ole vauvakuumetta.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Sylivauva

8-vuotias eläkeikää lähentelevä kanineitokaiseni on vanhemmiten alkanut taantumaan lapsen tasolle. Sylilapsen nimenomaan. Aiemmin tämä kypsä, mutta sitkeä pikkumummeli on vierastanut sylittelyä yli kaiken ja tehnyt protestipissat (tai paniikkipissat, melkein sama asia, tuloksena haiseva läntti). Tätä nykyä ei tarvitse kuin istahtaa häkin eteen, avata pikkuluukku ja karvaörvelö hyppää syliin rapsuteltavaksi. Otsalohkon muistisokkeloissa on edelleen ne monet kerrat, kun Elviira pienen kanin raivolla suorastaan hyökkäsi käden kimppuun - oli se kenen tahansa - ja yritti näykkiä. Useat ystäväni pelkäävät pikku sissiäni edelleen, johtuen ehkä tosiaan siitä, että normaaleista kaneista poiketen Elviira on osoittanut nuorempana lihansyöjän elkeitä ja yrittänyt haukata kaverin kankusta palasen. Aikansa kutakin, vuodet lienevät tehneet tehtävänsä. Vaikka murmelilla on edelleen sisua ja mojoa, on karvakasa ilmeisen tyyntynyt tapaus tätä nykyä enkä käy valittamaan. Ja jotkut muka sanovat ettei kaneilla ole persoonallisuutta. Heh.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Handy(wo)man

Tässä talven tehdessä tuloaan olen muutamana iltana hieman palellut lukaalissani. Etenkin kylppäri on ollut todella kylmä - eikä mikään ihme, koska patteri ei ole kunnolla lämminnyt. Soittelinkin isukille ja kysyin josko tietäisi mistä saan ilmausavaimen ja isukkihan kävi rautakaupasta hakemassa minulle ihka oman sellaisen! Otinkin heti tänään asiakseni tuon ilmausurakan ja fiksuna tietysti aloitin kylppäristä, koska kuuleman mukaan tässä touhussa lentää myös vettä joka suuntaan. Valuttelin kylppärin patterin vettä pidemmän aikaa ja soittelin sitten isukille että hyvää isänpäivää, kuinka pitkään tuota vettä pitää valuttaa vai saako ruuvata takaisin kiinni heti kun sihinä on lakannut? Saa kuulemma ruuvata, hyvä tietää. :D Ja hyvä että aloitin kylppäristä niin ei tullut vesivahinkoja muualle asuntoon. Kylppärissä saa kastella mielin määrin. Mutta makkarin patteria lukuunottamatta (en saanut sitä ruuvia väännettyä auki) kaikki on nyt ilmattu ja näyttävät lämpenevän vallan mainiosti. Lämmintä isänpäivän iltaa siis odotellen. :)

perjantai 6. marraskuuta 2009

Lunta, loskaa, vettä, märkää

Märin lahkein töissä, sukat niljakkaina, kiitos ei-niin-hyvin vettä pitävien talvikenkien. Mental note: seuraavan palkan tai veronpalautukset saatuaan allekirjoittanut hilppasee kenkäkauppaan ostamaan kunnon kipsuttimet talveksi. Tai saappaat, ei kipsuttimet. Niitä käytetään kesällä.

Hammaslääkärikäynti oli yllättävän kivuton. Hiottiin sitä paikkaa vähän matalammaksi, ilmeisesti jäänyt liian korkeaksi, mikä sitten aiheuttanut vähän jännitettä purennassa. Olenko purentavikainen nyt näin vanhalla iällä? Kaikki tämä kipu ja vaiva yhden liian korkean paikan vuoksi. Ärr, murr. No, olo on jo parempi eikä kuuma teekään enää aiheuta tajunnanräjäyttävää särkyä. Onneksi tänään on perjantai. Vaikka allekirjoittanut köyhäileekin seuraavaan palkkapäivään saakka ajatus viikonlopusta on silti kovin lohdullinen. Jospa tänään katsoisi Harper's Islandin kaksi viimeistä jaksoa ja käkkii sohvalla aamuyön pikkutunneille saakka, kun ei uskalla nukkua. Kaikissa meissä asuu pieni masokisti, joka kiusaa itseään hämärillä kauhusarjoilla vaikkei oikeastaan kauhusarjoista tahi -leffoista pidäkään. Miksi niillä muuten aina loppuu haulikosta panokset (tai patruunat, mitä lienee ovatkaan) kesken? Jotain rotia ja varapatruunoita/panoksia/hauleja kehiin. Pitää kyllä vähän rauhottaa menoa tuon Harper'sin jälkeen. Pitää koukuttautua johonkin uuteen sarjaan. Ehdotuksia?

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Hammaspeikon kiusankohde

Allekirjoittanut joutuu jälleen raahaamaan ruhonsa hammaslääkärin vastaanotolle. Syy? Edellisellä kerralla paikattu hammas joka alkuun vihloi ja nyt jomottaa niin maan perusteellisesti. Kiskon kohta omin käsin nämä kaikki pois ja olen ilman hampaita. Sen verran alkaa jo sylettämään tämä alituinen purukalustoon kajoaminen. Milloin nämä vastoinkäymiset loppuvat?????

perjantai 30. lokakuuta 2009

Kiduttajien levittämää propagandaa

Kuntoilu nimittäin! Alan pikkuhiljaa tulla siihen tulokseen, että kaikista puheista huolimatta liikunta ja kuntoilu ei voi olla hyväksi kenellekään, sen verran kipeä olo oli taas tänä aamuna. Itseinhon ja ympäristön painostuksen vuoksi kuitenkin raahaudun salille vähintään sen kolme kertaa viikossa hikoilemaan ja aina seuraavana aamuna kiroan spinningpyörät ja käsipainot. Olen myös melko varma, että keskiajan kiduttajilla ei ollut oikeasti kidutuslaitteita. Sen sijaan he kiduttivat hinteliä - tai vähän tukevampiakin - rikollisia punnerruksilla, askelkyykyillä ja vatsalihasliikkeillä. Jälkeenpäin näitä levitetään propagandana ympäriinsä, jotta muka parantavat oloa. Ja nykyajan kiduttajat, eli personal trainerit, saliohjaajat ja muut kuntoilun puolestapuhujat hykertelevät nurkassa ja naureskelevat kun laardi liikkuu. Kaikesta huolimatta huomenna salitreeni ja pilates. Minut on aivopesty.

torstai 22. lokakuuta 2009

Lehtimyyjien suosikki

Olen joutunut lehtimyyjien vainon kohteeksi. Enkä vain lehtimyyjien, minulle kaupitellaan myös syöpävakuutuksia. Ja sukkia. Tätä on jatkunut jo pidemmän aikaa, ja melkeinpä päivittäin. Tietyistä numeroista soitellaan useampaan kertaan. Alan epäilemään, että se sinnikäs tyyppi oikeasti tykkää vain tunnaristani. Lopettaakohan se, jos vaihdan tunnarin?

perjantai 16. lokakuuta 2009

Mac's back!

Kultsu on taas onnellisesti kotona rakastavan omistajansa seurana. Olivat vaihtaneet logiikkakortin, joten nyt pitäis koneen pelittää ilman ongelmia. Jeijeijei. :) Pitänee nyt pohtia tuota lisätakuun hankintaa niin kauan kun ensimmäisen vuoden takuu on vielä voimassa.. Lisätakuu kustantaisi 250 monikansallista eikä allekirjoittanut tällä hetkellä ole varoissaan. Pelkona on tietysti että tuo kone kosahtaa pian uudestaan ja siitä joutuu sitten makselemaan vähintään satasen per korjauskerta. Mutta jos tuon takuun ottaa eikä kone kaadu seuraavan kahden vuoden aikana ollenkaan on 250e ehkä vähän hukkaan heitettyä rahaa. Vaikea päätös.

torstai 15. lokakuuta 2009

Cogito ergo sum

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuten jo aiemmin mainitut Ahosen rintakarvat, jotka edelleen hämmentää allekirjoittanutta. Toinen hämmentävä asia on ihmisjoukko, joka jää käkittämään rullaportaiden päätyyn. Eli kun ihminen pyrkii pois rullaportaista edessä on sankka ihmisjoukko (eli 2 ihmistä, mikä yleensä on liian vähän muodostamaan joukon, mutta rullaportaiden edessä tarpeeksi), jolloin ihminen joko a) törmää edessä olevaan ihmisjoukkoon tai b) joutuu raivaamaan tiensä joukon läpi saadessaan osakseen paheksuvia katseita. Oikeasti, mikä on niin hankalaa siirtyä puoli metriä vasemmalle tahi oikealle ja näin ollen varmistaa muille ihmisille esteetön kulkureitti? Ärh.

Toinen tapaus on asiakkaat, jotka tilaavat viime hädässä syntymäpäivälahjoja verkkokaupasta. Ja laittavat vielä viestiin, että tämä pitäis sitten olla huomenna perillä tai ei tarvitse toimittaa ollenkaan. No pääsääntöisesti nuo paketit ovat seuraavana päivänä asiakkaalla ellei sitten Itella tyri. Mikä ei ole kai kenellekään enää mikään yllätys. Itellako muka tyrii? Hah. Joka tapauksessa allekirjoittaneen takaraivossa kirkuva piru melkein pakotti vastaamaan asiakkaalle "Tilaa ensi kerralla aikaisemmin, jotta varmistat paketin olevan ajoissa perillä. Se synttäripäivä ei kuitenkaan vaihdu vuosittain eri päiville. Kun tunnistat vastaantulevan syntymäpäivän, tilaa lahja. Laita vaikka puhelimeen muistutus viikkoa ennen." Ja kas, näin vältytään ikäviltä jälkipalautteilta. "Miks te ette lähettäny sitä pakettia ajoissa vaikka mä laitoin viestinkin!!!" Kah kun emme voi vaikuttaa Itellan kuljetuksen ripeyteen enää siinä vaiheessa, kun paketit ovat toimistoltamme pois viety. Tähänkin palautteeseen käy edellä mainittu vastaus. Ärsyttääkö? KYLLÄ!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Taas mäkittömänä

Armas alumiininen mäkkini päätti lauantai-iltapäivänä taas pimentää näyttönsä, joten ei muuta kuin huoltoon. Toisen kerran kuukauden sisään. Onneksi menee vielä takuun piikkiin, mutta eipä tämä hauskaa ole viedä kone kuukauden välein huollettavaksi. Jos se kerran on huolto, niin eikös niiden pitäisi korjata tuo ongelma???

Hihitin tänä aamuna kun kävelin tyhjän Forumin läpi töihin. Forumissa on Infon kirja-alepiste ja ilmeisesti mainostavat Janne Ahosen Kuningaskotka-kirjaa, koskapa tiskin edessä seisoskeli Ahosen pahvikuva. Olivat vielä piirtäneet sille rintakarvojakin. Pitäähän Kuningaskotkalla karvoja olla. Hihihii. Näytti niin photarilla väännetyltä, että tekisi mieli ottaa Ahoseen yhteyttä ja käskeä sitä vaatimaan päitä vadille moisesta rienauksesta. Tai sitten näyttää koko kansalle onko sillä niitä oikeasti. Muistelisin joskus muutama vuotta takaperin Ahosen olleen jossain Veikkauksen mainoksessa ilman paitaa ja karvoja. Tuskinpa ne karvat mitenkään hypäämiseen vaikuttaa, että ne pitäisi ajella pois. Niinkuin uimareilla. Kun Ian Thorpekin ajeli ja uintiuran jälkeen antaa rehottaa. Mutta Ahonenhan on palannut takaisin kehiin. Tai siis hyppyreihin. Hämmentävän paljon ajatuksia tästä aiheesta näin aikaisin aamulla. :D

tiistai 29. syyskuuta 2009

Karate Kids

Eipä tässä sitten muuta...

maanantai 28. syyskuuta 2009

EU holhoaa jälleen

Hesari uutisoi:
"--Euroopan komissio haluaa säätää kannettavien mp3-soittimien melutason nykyistä alemmaksi. Komissio haluaa nyt, että EU:ssa myytävien soittimien asetuksia rukataan niin, että volyymitaso ei ole haitallista kuulolle.
'Soittimen saisi säätää jatkossakin tätä lujemmalle, jos kuluttaja niin itse haluaa.'"

Eikö tuo viimeinen lause nyt jotenkin kumoa kokonaan tuon komission taka-ajatuksen? Ja ainakin omasta iPodista löytyy se säätönappi ja lukitus ettei volyymit vahingossa pääse nousemaan kaakkoon (olkoonkin etten kyseistä asetusta käytä). Eiköhän tässä ennemmin kannattaisi vedota ihmisten omaan, terveeseen järjenkäyttöön kuin uuteen kieltolakiin. Vai ovatko nämä virkamiehet juuri niitä, joita ärsyttää kuulokkeista kantautuva musiikki? Vaatikaa soittimien mukaan parempia kuulokkeita. ;)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Lisää latinaa

Tämä lienee antiikin ajan käytetyin lause miesten palatessa kotiin vaimojensa luokse.

Estne volumen in toga, an solum tibi libet me videre?
Onko toogasi alla paperikäärö vai oletko vain iloinen nähdessäsi minut?

Latina on mainio kieli.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Cacoethes scribendi

...eli kauhea tahto kirjoittaa. Mä hurahdin latinaan kun googlailin eilen Gilmoren tyttöjen jakson "In omnia paratus" (valmiina kaikkeen) -lausetta. Löysin sitten roiman kasan muitakin ja niitä olen hihkunut itsekseni. Sääli ettei latinaa opeteta ala-asteelta lähtien. Onneksi allekirjoittanut voi ainakin yrittää tuntea olonsa fiksuksi ja filmaattiseksi viljelemällä näitä hienouksia ympäriinsä.

Hienosti on nyt pitänyt meitsin liikuntakiritys ja hieman jo tuntuu siltä ettei farkut kiristä enää yhtään niin paljon kuin pari viikkoa sitten. Tänään olis töitten jälkeen vuorossa 45min spinning ja huomenna core+stretching ja torstaina salitreeni. Viikonloppuna pilates jää valitettavasti väliin kun lähden Haminaan viettämään keskimmäisen siskon kolomekymppisiä ja perheen uusimman tulokkaan ristiäisiä. Mutta viikon päästä sitten taas. :)

Capillamentum? Haudquaquam conieci esse! -Jaa peruukki?? Enpä olisi arvannut!

Tähän on hyvä lopettaa tältä erää. :P

tiistai 15. syyskuuta 2009

Baby tuli kotiin

Tulikin vaan mäkitön maanantai, huollosta laittoivat tekstaria iltapäivällä notta kone on valmis ja sopii tulla hakemaan. Ja hyvin pelittää!! Jeee!!! :) Pienestä voi ihminen olla onnellinen.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Mäkitön viikko

Ilman hampurilaisia myöskin mutta tällä tarkoitan lähinnä armasta MacBook-vempelettä, joka päätti lauantai-iltana kosahtaa. Kone toimii muuten, mutta näyttö on pimeänä. Raahasin armaani huoltoon, jossa arvioitu huoltoaika oli 4 työpäivää. Eli loppuviikkoon saakka ilman murua. Huoh. Ja toivottavasti muuten löytävät koneesta vian. Jos on softavika, niin takuu ei kuulemma korvaa ja joudun maksamaan 98€/tunti. Mutta jos se on niiden oma käyttöjärjestelmä, joka on kosahtanu niiden omista päivityksistä niin ei kai minun sitä pitäisi maksaa? Toivottavasti applen forumkeskustelut pitävät paikkansa ja ongelma todellakin on virranhallinnassa. Grr. Tämä ei tee hyvää allekirjoittaneen sapetukselle.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Lapsenvahti

Elli kuittaa Kirkkonummelta lapsenvahdin velvollisuuksien lomassa. Ipana nukkuu tyytyväisenä - joskin sais pikkuhiljaa heräillä iltapalalle. Tai sitten päätti alottaa yöunet tosi ajoissa. Mene ja tiedä. Tyttö söi hyvin sosetta ja iloisena poseerasi kameralle. Katsotaan myöhemmin millaisia otoksia tuli. :)

Kastuin muuten mukavasti päivällä kun kävelin tänne juna-asemalta. Kotoa läksiessä paistoi aurinko ja tottakai allekirjoittaneen tuurilla Kirkkonummelle saapuessa pieni tihkusade yltyi valtavaksi monsuunisateeksi. Ei auttanu sateenvarjo tai muut poppakonstit, sade ei tauonnut, joten päädyin tarpomaan perille saakka läpi vesiesteiden ja vähemmän mukavien mutapaakkujen. Onneksi huomenna ei tarvitse lähteä mihinkään. Istun kotona ja otan rennosti.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

We might as well be strangers

I don't know your face, no more
Or feel the touch, that I adore
I don't know your face, no more
It's just the place, I'm looking for

(Chorus 1)
We might as well be strangers, in another town
We might as well be living, in a different world
We might as well
We might as well
We might as well

I don't know your thoughts these days
We're strangers in, an empty space
I don't understand your heart
It's easier, to be apart

(Chorus 2)
We might as well be strangers in another town
We might as well be living in another time
We might as well
We might as well
We might as well, be strangers - be strangers

For all I know of you now
For all I know of you now
For all I know of you now
For all I know

We might as well be strangers - Keane

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Kuvapäivitys

Laitetaan tännekin pari kuvaa pygmistä.

maanantai 31. elokuuta 2009

Närästää.

maanantai 24. elokuuta 2009

Sorvin ääressä

Lomat on lusittu ja allekirjoittanut on jälleen palannut leipätyön ääreen. Vaikka tuntuukin, että nuo kaksi viikkoa menivät kamalan nopeasti ohi, voin sentään olla tyytyväinen aikaansaannoksiini. Tai siihen, etten vaan läjinyt koko lomaa.

Alkuloman vietin Haminassa vanhimman siskon ja ihanan, ihanan siskonpojan luona. Hurjan suloinen tapaus tuo suvun uusi tulokas - ja niin on isänsä näköinen että hyvänen aika. Tulevana viikonloppuna pääsen taas täteilemään oikein urakalla, kun siskon miehellä on kolmekymppiset ja sinne tietenkin ajellaan toisen siskon ja kummilapsen kanssa. Eiköhän tämä toinenkin lankomies mukaan tule, mutta en minä sille täteile. :D

Ikinä en ole ollut mikään siivousihminen, mutta oman kämpän huomattuani olen löytänyt jokseenkin hälyttäviä siivousintoilijan piirteitä. Aina toisinaan tulee se tarve kuurata koko kämppä ja nyt tämä into sattuikin lomalle. Sain vihdoin ja viimein vaatehuoneesta roudattua loput remonttitarvikkeet alakerran häkkivarastoon ja sieltä vastaavasti löytyi pari hyllyä vaatehuoneen seinille. Sain kätevästi parit laatikot nostettua sinne katonrajaan, mikä vapautti lattialta tilaa ja vaatehuoneessa mahtuu nyt oikeasti kääntymään vaikka parikin ihmistä samaan aikaan! Samaan syssyyn järjestelin olohuoneen uudelleen, koska DVD-hyllykkö oli pistorasian edessä ja se piti saada esiin sähkömiehen visiittiä varten. Niin ihmiset, sähkömies oikeasti kävi ja nyt kelpaa naksutella valonkatkaisijoita ja ihmetellä keittiön kirkkaita työvaloja.

Lomalla oli myös hyvää aikaa käydä leffassa ihmettelemässä. Uusin Harry Potter oli viihdyttävä ja Nuori Viktoria sai tämän pehmon kyynelkanavat auki. Tehtiin myös siskon kanssa kulttuuriretki Helsinkiin ja luonnontieteelliseen museoon. Sulkapalloa ehdin pelata kerran ja eksyin jopa Taiteiden yöhön. En kirjaimellisesti eksynyt, mutta se ei ollut suunnitelmissa. Loman päätteeksi vielä tyttöjen ilta hyvän kaverin kanssa pizzan, siiderin ja Guitar Hero'n merkeissä. Sangen onnistunut loma sanoisin. Vaikken ulkomaille päässytkään. Eiköhän tässä nyt jonkin aikaa taas töissä viihdy kunnes koittaa seuraava loma.. Eli joulunpyhät? Tasan 4 kuukautta jouluun. :) Taidankin alkaa tutkiskelemaan, josko bongaisin hyviä lahjavinkkejä...

perjantai 7. elokuuta 2009

Lomalomalomalomalomalomaloma!!!

Elli jää tunnin päästä viettämään kesäloman jälkimmäistä puolikasta. Koko päivä on mennyt töissä enemmän tai vähemmän häröillessä. Pikapikaa kotiin ja hetimiten nokka kohti Haminaa. Kaksi viikkoa lomaa. Palkallista sellaista. Elämä on välillä ihan kivaa. :)

tiistai 4. elokuuta 2009

Elokuu!

Tässä pieni salaisuus: pidän syksystä. Olen odottanut koko kesän ajan, milloin syksy tulee ja ilmat viilenee. Elokuu on vihdoin täällä ja samoin kauan odotetut kesälomani viimeiset 2 viikkoa. Enää 3 työpäivää kuluvan lisäksi ja allekirjoittanut pääsee vetämään henkeä. Ja näkemään suvun uusimman tulokkaan!!! Poitsuhan on jo muutaman viikon vanha ja lankomiehen kuvista päätellen erittäin suloinen tapaus. Tädin kameralle riittää siis hommia. :)

Koska Elli on tällä hetkellä kohtuullisen köyhä eikä ole varaa lähteä ulkomaan reissuun päätinkin harrastaa hieman kulturellia toimintaa lomallani ja vierailla Helsingin museoissa, joissa en vielä ole käynyt. Pari leffakäyntiäkin suunnitteilla, GH-ilta, sähkömiehen käynti, siivoilua... Eiköhän kaksi viikkoa saa sujumaan kohtuullisen ripeästi. Todennäköisesti vähän liiankin. Huoh. Mutta loman jälkeen voi alkaa laskemaan päiviä jouluun. 4kk ja 20 päivää ihmiset hyvät. ;)

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Tribocorrosion: Enjoyable part of life

Laitetaan nyt vielä tämmöinenkin.

1. en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi

2. quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi

3. flickr.com/explore/interesting/7days/

Avaa Wikipedia (http://en.wikipedia.org/wiki/Main_Page). Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet. Tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleita.
Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.

Bändi: Tribocorrosion

Jäsenet:
James Carlile
Chris Carr
Gerbrand Adriaensz Bredero
Husam Azzam


Albumi:
Enjoyable part of life

Biisilista:
1. Antoniewo
2. List of numbered roads in Ottawa
3. From Playground 'til Now
4. Lausanne Metro
5. List of Philosophies
6. Ajapa
7. Phyllaplysia taylori
8. Roman Catholic Diocese of Shrewsbury
9. Haasa
10. Jing's Note

- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi

Jälleen kerran kaikki lukijat haastettu samaan. Tribocorrosion on Kanadalais-Yhdysvaltalais-Saksalais-Puolalais-Argentiinalais-Saudi-Arabialainen yhtye, jonka debyyttialbumi "Enjoyable part of life" julkaistaan 3 vuotta äänityksen jälkeen. Levyn ensimmäinen raita "Antoniewo" on Gerbrandin äidin kotimaasta, Puolasta, tunnettu kansanlaulu hiema
n modernimpaan sävyyn. "List of numbered roads in Ottawa" syntyi bändin kitaristin ja basistin (James Carlile ja Husam Azzam) Kanadan roadtripin aikana. Bändin lauluntekijä James Carlile kynäili kappaleen "From Playground 'til Now", joka perustuu hänen omiin lapsuudenkokemuksiinsa. Tuskaiset muistot on tässä kappaleessa verhottu hilpeän pillimusiikin alle. "Lausanne Metro" jatkaa "List of numbered roads in Ottawa'n" viitoittamaa tietä. Carlile sävelsi kappaleen InterRail -reisullaan Euroopassa. Kappaleen riipaisevat sanat kertovat karua tarinaa kitaristin seikkailuista Lausannen sekavassa metroverkostossa. Levyn viides kappale, "List of Philosophies", on basisti Azzamin kynäilemä, maailman eri filosofisia suuntauksia pohdiskeleva akustisen kitaran säestämä hidas balladi. Filosofisista tunnelmista päästään maailman musiikin tahteihin seuraavassa kappaleessa, "Ajapa", joka mukailee Slumdog Millionare -elokuvan tunnusmusiikki "Jai Ho'n" viitoittamalla tiellä. Bollywood-henkisen kappaleen jammailut eivät jätä ketään kylmäksi ja kappale onkin levyn ehdottomasti parasta antia. "Phyllaplysia taylori" tarjoilee hieman rauhallisemman version, mutta kappaleessa on edelleen aistittavissa aasialaiset sävyt. Levyn eniten mielipiteitä herättävä kappale on varmastikin "Roman Catholic Diocese of Shrewsbury", johon yhtye on saanut mukaan maineikkaan suomalaisen mieskuoron, Seminaarimäen Mieslaulajat. Paavi on tuominnut kappaleen rienaukseksi ja eväsi yhtyeen pääsyn Vatikaaniin. "Haasa" vie kuuntelijat takaisin rauhallisiin meditointitunnelmiin. Levyn viimeinen kappale "Jing's Note" on musiikillinen iloittelu, joka kokoaa maailman eri musiikkityylejä mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Muusikot ovat vuosien varrella hioutuneet yhtenäiseksi bändiksi ja solisti Chris Carrin ääni vaihtelee kauniista falsetosta rohkeaan ärjyntään tarpeen vaatiessa. Kuuntele ja ylläty!

Haaste

Tiina haastoi tämmöiseen hauskuuteen. Katsotaan mitä tästä tulee. Eli...

1.Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.
3.Selitä kuva.
4.Haasta neljä bloggaajaa tekemään samoin.




Hehee.. Tämä on karikatyyri Marilyn Mansonista. Törmäsin näihin joskus surffaillessani ja oli niin hyviä, että pakko oli myös tallentaa nämä koneelle. Muistaakseni täällä blogissa joskus myös postannut nämä.

Haastan kaikki lukijat tekemään saman. ;)

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kummityttö kikertää

Kummitytöllä oli eilen hauskaa. Alla videonpätkää dokumenttina. :)

Jännä viikonloppu

Lauantaisen muikean herätyksen jälkeen allekirjoittanut junaili itsensä kohti Parikkalaa todistakseen kahden hyvän ystävän aviointipuuhia. Äärettömän hyvät pippalot! Paikalla oli maksimissaan 20 henkilöä ja tunnelma mukavan rentoutunut. Tuore aviopari oli onnellinen ja jäivät juhlapaikalle viettämään honeymoonia.

Eilen pääsin taas kummittelemaan, kun sisko tuli Lumi-tyttösen kanssa käymään. Lumilla on tällä hetkellä pientä vierastamista havaittavissa, mutta kummitäti alkaa olla jo ilmeisen tuttu, siihen malliin tyttö hihitteli ja kikerteli. :D Tai sitten kummitäti on vaan äärettömän hölmön näköinen, johon neiti reagoi. Mene ja tiedä, parempi kikertely kuin itku. ;) 2,5 viikkoa kesälomaan!

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Täti x 2!!!!

Siskon mies herätti varhain aamulla ilouutisella: perheen pienimmäinen päätti tulla maailmaan hieman sovittua aikaisemmin. Poika syntyi aamulla klo 4.05, mittaa 47cm ja painoa 3155g. Täti onnittelee rakasta siskoa ja lankomiestä perheenlisäyksestä! Toivottavasti nähdään pian!!! :) Näillä fiiliksillä on hyvä lähteä viettämään ystäväpariskunnan häitä. Tulipa hyvä viikonloppu. :)

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Happy Feet

Näin tylsää tänään toimistolla. Jalat kiittää lämpimästä säästä. Happy-yappy.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Terkkuja Suomenlinnasta



Sunnuntain ja maanantain välisen yön syndrooma

Mielestäni tuo on ihan validi lääketieteellinen termi. Tuo on vaivannut minua jo useita vuosia, nimittäin unettomuus maanantain vastaisena yönä. Vaikka kuinka väsyttää niin uni ei vaan tule silmään kuin vasta joskus aamuyöllä neljän aikaan. Tuloksena kahden tunnin yöunet ja punaiset, turvonneet silmät, jotka ovat muurautuneet umpeen ja täynnä rähmää. Onneksi aamusuihku virkistää kehoa ja mieltä. Onnistuin kuitenkin tänä aamuna myöhästymään junasta, kun piti lähteä vaihtamaan vielä paitaa. Ärsyttäviä nämä tämmöiset kelit, nyt on kuitenkin heinäkuu ja pitäis olla lämmintä. Silti aamulla oli ihan syksyinen ilma eikä oikein tiennyt mitä pukisi päälleen. Farkut? Caprit? T-paita? Takki siihen päälle tai neule? Läpsyt vai tennarit? Sukat vai ei? Kumpi vai kampi? Tulis jo syksy. Johan tätä kesää on jo ihan tarpeeksi riittänytkin. Enää 5kk ja 18 päivää jouluun. :)

torstai 2. heinäkuuta 2009

Suuntaamme avaruuteen

Allekirjoittanut vipeltää jälleen marraskuussa Semmareitten keikalle Finlandia-talolle! Jihuuuu!!!

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Avoin kirje

Rakas Ystävä,

Kirjoitan tätä kirjettä Sinulle päänsäryn kourissa klo 2.23 aamuyöllä, sillä tämä kirje on pyörinyt päässäni pitkään ja pelkäänkin etten pääse päänsärystäni eroon ennenkuin saan ajatukseni koottua.

Vuosien saatossa olemme jakaneet ilomme ja murheemme puolin ja toisin. Viime aikoina minusta on tosin tuntunut siltä, että olen yhä useammin se olkapää, johon nojaat. Vastaavasti se olkapää, johon olen tottunut nojaamaan, on mystisesti kadonnut johonkin. Tai ainakin katoaa yllättävän nopeasti. Senpä vuoksi, Rakas Ystävä, päätin kirjoittaa ajatukseni tänne, jotta voit lukea ne ennen kuin alan kiukuttelemaan Sinulle ja ihmettelet, mikä minua vaivaa.

Kuuntelen ja olen tukenasi mielelläni. Sitä vartenhan ystävät ovat. Viime aikoina minua on vain mietityttänyt, ovatko Sinun asiasi aina hieman tärkeämpiä kuin minun? En haluaisi kuulostaa itsekkäältä ja valittaa omaa surkeaa elämääni, mutta onko Sinun mielestäsi toisinaan liian suuri kynnys kysyä, mitä minulle kuuluu? Kuunnella ja kunnioittaa mielipiteitäni tallaamatta niitä samantien? Sillä tallaamalla minun mielipiteeni ja kommenttini murennat pikkuhiljaa myös olkapääni, joka ei kovin pitkään jaksa tukea Sinua.

Jos vartavasten haluat minun kuuntelevan Sinua, uskoisin ja luulisin Sinun myös kuuntelevan minua. Olkoonkin, että en useimmiten ilman mitään suurempaa syytä kerro sielunelämästäni Sinulle, en todellakaan loukkaannu siitä, että toisinaan vaikka utelisit hieman asiasta ilman alentuvia kommentteja. Totuus on, että stressaan samoista asioista kuin Sinäkin, Rakas Ystävä. Arkipäivän asioita, jotka toisinaan suututtavat ja toisinaan tekevät hämmentävän onnelliseksi. Siksi ihmettelenkin, miksi Sinun stressisi tuntuu olevan aina suurempi kuin minun? Miksi Sinä olet aina hieman väsyneempi ja hieman kiukkuisempi? Haluaisin todellakin ymmärtää tämän. Tiedän, ettei elämä ole aina niin helppoa, mutta jos kerran Sinä tiedät miltä tuntuu, etkö voisi osoittaa hieman enemmän sympatiaa?

Olet tärkeä minulle, Rakas Ystäväni, ja toivonkin, että kirjeeni herättää edes hieman ajatuksia. Olen huono sanomaan asioita Sinulle suoraan, enkä vähintään sen takia, että ehkä jopa pelkään reaktiotasi. Sen sijaan tyydyn yleensä hiljaiseen ja myötäilevään rooliin ja saatan kiukutella muille. Vetäydyn helposti kuoreeni ja haudon asioita hiljaa omassa päässäni, mutta et ole huomannut sitä, koska pintapuolisesti kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Ja ei, minulla ei ole suurta ja synkkää salaisuutta, jonka haluan Sinulle tunnustaa enkä myöskään pode minkäänlaista masennusta perinteistä suomalaista apatiaa lukuunottamatta.

Haluaisin vain palata aikoihin, jolloin pystyimme puhumaan toisillemme kaikesta. Haluaisin kertoa sinulle uudesta suhteestani, mutta olet tehnyt kertomisen minulle hyvin vaikeaksi. Haluaisin jutustella kanssasi enemmän asunnostani ja sisustamisesta, mutta et vaikuta kovin kiinnostuneelta. Haluaisin keskustella kanssasi harrastuksista ja liikunnasta ilman, että aiheutat minulle päänsäryn stressaamalla olemattomia jenkkakahvojasi. Eniten haluaisin, että olet ystäväni, joka ei odota minun olevan aina hyvällä tuulella ja positiivinen. Joka ymmärtää, että huonoina päivinäni saatan olla todella kiukkuinen ja tiuskin, mutta se ei ole mitään henkilökohtaista. Useimmiten en hermostu kovinkaan helposti, mutta toisinaan siihen ei paljon vaadita. Huonoina päivinä sarkasmini voidaan tulkita väärin, mutta en tarkoita sanoillani mitään pahaa. En yritä puolustella itseäni, minussa on omat vikani ja myönnän sen. Toivottavasti sinäkään, Rakas Ystävä, et kuvittele olevasi täydellinen. Kukaan meistä ei ole. Sen vuoksi viihdynkin kanssas, sillä yhdessä olemme aina voineet keskustella omista vioistamme ja nauraa päälle.

Toivon, että voimme nauraa pian yhdessä. Toivon, että kirjeeni herättää ajatuksia etkä loukkaannu vaan ymmärrät nyt, miksi olen viime päivinä ollut hieman hiljaisempi. Toivon, että päänsärkyni hellittää ja voin nukkua yöni rauhassa, sillä tämä asia on todellakin vaivannut minua. Siispä toivotan Sinulle hyvää alkavaa viikkoa, toivottavasti olet levännyt hyvin ja olet valmis uuteen viikkoon.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Keskikesän hippalointia

Juhannusviikonloppu on päivää vaille valmis ja arki koittaa jälleen. Mikä tietysti tarkoittaa sitä, että kun vuoden ensimmäinen puolikas on saatu purkitettua joulun odotus voi virallisesti alkaa. Enää siis 6kk ja 3 päivää jouluun. Hiphei! Tämä ajatus piristää yllättävän paljon tällä hetkellä. Milloin minusta tuli anti-kesä -ihminen? Ehkäpä näillä kesäpirskeillä ja terassihehkutuksilla on ollut oma lisänsä tässä sopassa. En malta odottaa syksyn kirpeitä kelejä ja ruskaa. Ja suvun seuraavan tulokkaan syntymää. :) Varsin tapahtumarikas vuosi siis jo tähän saakka, mitä lie loppuvuosi vielä tuokaan tullessaan.. No sitä odotellessa pari kummitytön kuvaa (vaihteeksi). :)

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kiireinen kesäkuu

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen melkein takana ja taas lähtö reissuun. Illalla ajellaan Haminaan siskon luokse viettämään lankomiehen valmistujaisia ja ensi torstaina taas uudestaan juhannuksen viettoon. Juhannuksen jälkeen viikonloppuna olis paritkin synttärit tiedossa vaan allekirjoittaneen pitäisi kai välillä ehtiä kotonakin olla. Kämppä kaivaa siivoamista enkä ole kesäkukkia vieläkään ehtinyt hankkimaan ovenpieleen. No ehkä ne vielä ehtii. Eihän kesäkuu ole vielä edes puolivälissä.

Hammasremontti jatkuu taas maanantaina juurihoidon merkeissä. Tänä maanantaina laitettiin väliaikainen paikka ja ne juuret putsattiin kaikesta töhnästä. Leuka on edelleen hieman turvoksissa mutta normipureskelu onnistuu jo. Oral hammaslääkärit saa tänä vuonna meikäläiseltä hyvät rahat kun ilmeisesti pari muutakin reikää paikattavana - mutta niistähän hammaslääkäri ei vielä edes maininnut mitään. Huoh.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Mighty craic!

Loma tuli ja meni ja Irlannin reissu sitä samaa rataa. Oli aika kummallista mennä taas takasin Dubliniin, kun ei ole tullu käytyä 1,5 vuoteen eli sen jälkeen kun muutin sieltä pois. Irlannissa lama on iskeny pahasti, tosi moni pikkuputiikki menny nurin viime vuoden aikana ja hinnat tullu alaspäin - mistä en tietenkään valita ollenkaan!

Kävi aika hyvä mäihä tuon reissun suhteen. Ehdittiin varaamaan liput kaverin kanssa jo maaliskuulla ja myöhemmin kuultiin, että Dublinissa on juurikin samana viikonloppuna käynnissä Maritime Festival. Eli Liffey-joen satamaan oli ankkuroitu useita purjelaivoja, joilla pääsi käymään ja kaikissa tietysti olut- ja viinitarjoilu. Lisäksi pitkin Liffeyn rantakatuja oli pystytetty erinäisiä kojuja, joissa myytiin kaikkea mahdollista (ihan suomalaiseen festarityyliin). Kaikenlaista vipeltäjää sielläkin riitti, kuvassa olevat kanaratsastajat varmaankin hupaisimmasta päästä. Pari amoriakin liikkui, mutta ne oli vähän liian nopeita mun kameralle. :P

Maanantaiaamuna lähdettiin aikasin juna-asemalle ja suunnistettiin kohti Galwayta, joka sijaitsee Irlannin länsirannikolla. Tässäkin suhteessa kävi tuuri, koska Galwayssa oli samaan aikaan Volvo Ocean Race 2009 -kisan pysähdys ja porukkaa riitti. Käväistiin siellä Ocean Race -kylässä kattomassa niitä kisaveneitä. Galway on nätti pikkukaupunki, keskusta on tosi pieni. Oma shoppailukatu tietysti sielläkin, sellanen Dublinin Henry Streetin tyylinen.


Tiistaina olikin vuorossa kunnon kiertoajelu. Buukattiin ittemme Healy Toursin bussiin, joka vei meidät erinäisten pikkupysähdysten kautta Moherin kallioille. Niillä on korkeutta hulppeat 216m. Kirkkaalla ilmalla kallioilta näkee Aran saarille, jotka ovat Galwayn edustalla, ja Connemaran niemimaalle. Mahtavat maisemat, näyttää jopa tuossa kuvassa hienolta, mutta ei sitä korkeutta pysty oikein käsittämään ellei ole käynyt paikan päällä. Keskiviikkona lähdettiin takaisin Dubliniin, mutta Galwayssa odotellessa päästiin vielä todistamaan paikallista poliisitoimintaa. Shoppailukadun alkupäähän oli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä puukotettu paikallinen nuori ja se kadunpätkä oli eristetty näkösuojilla ja poliisin naruilla. Sinne paikalle tuli CSI -miehetkin!!! Ei tosin ne teeveestä tutut, mutta niillä oli sellaset valkoset suojapuvut päällä ja selässä luki "Crime Scene Investigation". Niistä ei saanu ottaa kuvia...












Torstaipäivä vietettiin Dublinissa paikallisia nähtävyyksiä katsellen. Ajeltiin buss
illa Glasnevinin hautausmaalle ällistelemään paikallisia hautoja ja muita. Kuulostaa hämyseltä, mutta kelttiläiset ristit on oikeesti ihan törkeän hienoja. Mäkin haluan haudalleni sit sellasen 8m korkean ja valtavan painavan kelttiläisristin. Hautausmaalta jatkettiin matkaa kasvitieteelliseen puutarhaan. Valtavasti kaikkia hienoja kukkia ja puita ja pensaita ja kaktuksia ja.. ja.. ja... Bambumökkikin siellä trooppisessa puutarhassa. :D Puutarhasta matka jatkui edelleen pienen välipalan kautta Kilmainhaim Gaoliin, eli paikalliseen vankilaan. Olin käynyt siellä jo aiemmin siskon kanssa, mutta kaveri tahtoi käydä siellä myös, joten sinnehän meidän matka vei. Edelleen yhtä sykähdyttävä paikka ja opas kertoi mielenkiintosia tarinoita vankilan vaiheista ja Irlannin historiasta.











Viimeisenä päivänä eli perjantaina oli vuorossa shoppailupäivä. Ensin tosin suunnistettiin Guinness Storehouseen. Tarkoitus oli käydä vain siellä kaupassa pyörähtämässä, mutta pälyiltiin vähän aikaa ympärillemme ja livahdettiin hissillä yläkertaan Gravity Bariin, josta on näkymät koko kaupungin
yli. :) Loppupäivä tulikin juoksenneltua ympäri kaupunkia ostelemassa tuliaisia itselle ja muille. Loma pähkinänkuoressa: aurinko paistoi koko viikon, poltin hieman kaulaa ja niskaa, puhelin tilttas, olen taas hieman köyhempi kuin reissuun lähtiessä, mutta äärimmäisen innoissani reissusta. Irlanti on edelleen yksi suosikkipaikoistani. Lisää kuvia löytyy taas kuvaämpäristä.


lauantai 30. toukokuuta 2009

Irlantiin!

Elli lähtee viikoksi vihreälle saarelle samoilemaan ja bongailemaan. Palaillaan viikon päästä astialle. :)

tiistai 26. toukokuuta 2009

Hammaspeikko

Kohta pitää lähteä hammaslääkäriin. :( Aika varattu klo 9.30, yöunet n. 3h. Karmea paniikki ja jännitys, ei kykene syömään mitään. Jos syön, oksennan sen varmasti yhtä pian ulos. Yhyy... Rakkaat hampaat, miksi kiusaatte minua näin? Ja vielä kesälomalla????? :(

lauantai 23. toukokuuta 2009

Paras. Fingerpori. Ikinä.


Repesin. Ihan täysin. :D

torstai 21. toukokuuta 2009

LOMA - ainahan se on mielessä!

Tänään se alkoi, kauan odotettu ja pitkään kaivattu lomalomalomalomaloma! :) 2,5 viikkoa rennosti oleskelua, ja 1 viikko Irlannissa. Ahh. :) Mietiskelin tuossa että tämä kesähän on aika kiireinen loppujen lopuks. Alkukesä lomalla ja tällekin ajalle on kaikennäköistä. Kesäkuun toinen viikonloppu on sit lankomiehen pitkään odotetut valmistujaiset ja siitä viikon päästä perinteinen juhannus Haminassa vanhimman siskon luona. Kummityttöäkin yritän käydä moikkaamassa mahdollisimman usein, huomenna itse asiassa mennään stadiin vähän shoppailemaan. :) Niin ja kesäkuussa saan ilmeisesti pianon kotiin!!! En malta odottaa. Sori naapurit. :D

Olihan mukavat synttärimenot eilen. Käytiin ensin työkavereitten kanssa Ravintola Loisteessa syömässä ja sen jälkeen kavereitten kanssa baarittelemaan. Olin kiltisti jo puoli kahdelta kotona, hieman kekkulissa, mutta kaipa se on näin vanhalle ihan sallittua. :P Että kiitos rakkaat ystävät, toivottavasti nähdään nyt kesällä vähän useammin. :) Taidan tästä ottaa uuden kameran kauniiseen käteen ja lähteä vähän ulos kävelemään kun on niin kaunis aurinkoinen päivä. Vähän lähiökuvia. :)

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Hyvä lääke

Arvatkaas mikä on aika hyvä lääke oireilevaan ikäkriisiin? Hyvät ikääntymislahjat. ;) Ei näin vanhaa enää niin paljon lahjota kuin silloin nuorempana, mutta näin vanhempana niitä lahjoja osaa arvostaa vähän enemmän kuin aiemmin. Kiitos vaan rakkaalle siskolle Fiskarsin salaattiottimista, niille on heti huomenna käyttöä. Ja kiitos könsikkäälle valokuva-aparaatista. :P Tokkopa osaan ikinä tämän vehkeen kaikkia hienoja ominaisuuksia käyttää. Pientä edistystä kuitenkin että osasin vaihtaa valikon kielen suomeksi ja vaimentaa äänet. Kyllä se tästä. Ei tee pienelle nörtille kyllä hyvää tämmöinen.. Mutta ehkä aika hienoja kuvia odotettavissa apilamaasta, hihii.. :)

maanantai 18. toukokuuta 2009

Ikäkriisi?

Tänään ei nähtävästikään ole hyvä päivä. Kaikki pännii ja ärsyttää ja ottaa vähintäänkin kympillä päähän. I HATE MONDAYS! - kuten Karvinen tapaa sanoa. Maanantait on kaikkein pahimpia. Tiistaina helpottaa jo ja keskiviikkona tuntuu että viikko on pikkuhiljaa voiton puolella. Torstai on jo melkein viikonloppua ja perjantai menee leikiten. Mutta maanantai. Maanantaita edeltää syndroomayö, jolloin ei nukuta vaikka kuinka väsyttää. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä päässä pyörii kaikkea turhaa ja nukkuminen on pelkkää peiton alla pyörimistä. Herätessä ärsyttää jo valmiiksi kun tekisi mieli vaan nukkua. Pikalaukkaa bussipysäkille ja yllättäen bussikin on myöhässä. Ja kuskina on se sunnuntaiajelija, joka ei löydä kaasua muiden poljinten joukosta. Takanani istuva naishenkilö rykii taukoamatta ja se rykiminen kuuluu rasittavan hyvin iPodin kuulokkeista kaikuvan musiikin läpi.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän turhanpäiväiset pikkuseikat ärsyttävät. Rykivät ihmiset, etuilevat ihmiset (niin, sinä punatukkainen nainen, joka lauantaina porhalsit suoraan eteeni kun odottelin junaa kun piti päästä sinne vaunuun ensimmäisenä, olisit edes mennyt istumaan, mutta ei, piti jäädä siihen lippukoneen ja oven väliin käkkimään), oksanhaaramummot (don't get me started), urheilu, Euroviisut ja ylipäätään kaikki muu. Ja tästä ärsytyksestä on muuten niin kovin vaikea päästä eroon. Miten sanoa kiltisti henkilölle, jonka isoisoisoäiti on norjalainen, että ei se sinusta norjalaista tee joten turha tulla tänne huutelemaan, että voititte Euroviisut? Etpä ole ikinä edes käynyt kyseisessä maassa. Pfft. Tämä enteilee erittäin kiukkuisia eläkevuosia allekirjoittaneelle. Alle kolmekymppisenä näin kärttyinen. Suomen nuoriso, varokaa minua 40 vuoden päästä.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Viisukalkkunat

Pakko kommentoida samantien kun tulokset on julki ja norjalaiset juhlivat viisuvoittoa. Ruotsalaisia lukuunottamatta skandinaavit dissailee meitä näköjään ihan kympillä. Ruotsalaisetkin antoi ne säälipisteet silkasta solidaarisuudesta. Senpä takia päättelen, että ei Suomen edustaja näissä geimeissä pärjää ilman strategista läppää. Ehdotankin, että Saksan esitystä hieman mukaillen (heillä oli se burleski-tähti Dita von Teese esityksessä mukana), lähetetään ens vuonna Suomen edustajien mukaan Johanna "Tuksu" Tukiainen ja ne sen "Glamour Dollsit" (vai-mitä-ne-nyt-oli). Eikö se oo vähän samanlainen strateginen läppä ku Lordi sotamaalauksineen kaikkineen? :)

lauantai 16. toukokuuta 2009

Kammotus

Huomasin että passini menee vanhaksi lokakuussa ja pitänee uusia se ennen tulevaa Irlannin reissua ihan varmuuden vuoksi. Senpä vuoksi käväisin tänään kampaajan jälkeen otattamassa itsestäni uuden passikuvan. Jos kukaan ei ole aiemmin sanonut sitä ääneen, niin passikuva on yksi maailman epämiellyttävimmistä kokemuksista ja sen jälkiseuraamukset ovat katsottavissa omasta passista ainakin seuraavien viiden vuoden ajan. Että... onpa kiva. Ei tästä naamasta saa hyvää passikuvaa millään. Prkl.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Einsteinin arvoitus

Samalla kadulla on viisi taloa, joista jokainen on erivärinen. Jokaisen talon omistaja on eri kansallisuutta. Talojen omistajista jokainen juo eri juomaa, polttaa eri merkkistä savuketta ja omistaa eri lemmikkieläimen. Kenelläkään ei siis ole samaa lemmikkiä, kukaan ei juo samaa juomaa, polta samaa savukemerkkiä eikä ole samaa kansallisuutta kuin toinen.

Nyt kysymys kuuluu: Kuka omistaa kalan?

Faktat:
* Britti asuu punaisessa talossa.
* Ruotsalaisella on koiria lemmikkeinä.
* Tanskalainen juo teetä.
* Vihreä talo on valkoisen talon vasemmalla puolella.
* Vihreän talon omistaja juo kahvia.
* Henkilö, joka polttaa Pall Mallia, kasvattaa lintuja.
* Keltaisen talon omistaja polttaa Dunhillia.
* Henkilö, joka asuu keskimmäisessä talossa, juo maitoa.
* Norjalainen asuu ensimmäisessä talossa.
* Henkilö, joka polttaa Blendiä, asuu kissan omistajan naapurissa.
* Henkilö, jolla on hevonen asuu sen naapurissa joka polttaa Dunhillia.
* Henkilö, joka polttaa Bluemastersia, juo olutta.
* Saksalainen polttaa Princeä.
* Norjalainen asuu sinisen talon naapurissa.
* Henkilöllä, joka polttaa Blendiä, on naapuri joka juo vettä.

Einstein kirjoitti tämän 19. vuosisadalla. Hän väitti että 98% maapallon väestöstä ei pysty ratkaisemaan tätä. Se on mahdollista. Kuulutko siihen 2%:iin joka pystyy?

PS. Voit kommentoida kuinka pitkään meni ja miten ratkaisit arvoituksen. :) Itsellä meni puolisen tuntia paperia ja kynää apuna käyttäen. :) Älä kuitenkaan kerro vastausta etteivät muut nää. :)

torstai 7. toukokuuta 2009

Ähäkutti.


Eipä tarvitse istua enää tänä keväänä telkkarin ääressä lätkän takia - and she saw it was goooooood. Suomalaisten kansallinen itsetunto on viikonlopun yli alamaissa, kunnes koittaa Euroveisujen aika ja hypetys veisumenestyksestä. Varautukaa jo etukäteen, ei tule sieltäkään päävoittoa.

Käytiin eilen kaverin kanssa katsomassa Himoshoppaajan salaiset unelmat (Confessions of a Shopaholic). Perustuu Sophie Kinsellan bestseller-kirjoihin, joista en ole yhtäkään lukenut. Aikalailla perinteinen tyttöleffahan tämä oli, varsinaista höttöä, mutta yllättävän riemastuttava. Epäilen, että jenkkien jälkeen leffa on parhaiten menestynyt Suomessa, kiitos useiden Suomi-vertausten ja muutaman suomenkielisen repliikin (jesh, tankeroenglanti kunniaan). Ihania kenkiä tässä leffassa oli. Ja vaatteita. Värikkäitä. Ja Isla Fisherin hiukset. Minäkin tahdon sellaiset. Huoh.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Final Countdown

Edellisen postauksen yhteydessä tuli muuten 300 (!!!) täyteen. Onpa joku ollut ahkera. Tästä päivästä alkaa virallinen lomacountdown. Enää 2 viikkoa ja 2 päivää. Eli 16 päivää. Eli ei kovin paljon. :) Samalla näköjään countdown omia eläkepäiviä varten. Eikö 26-vuotiaana voi jo jäädä eläkkeelle? Huoh.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Mömmöm

Pakko kommentoida tuohon eiliseen peliin liittyen. Lätkän MM-kisat on siis taas käynnissä - varma kevään merkki. Toisella silmällä olen muutaman pelin katsonut kun muutoin ollut hieman tylsää iltaisin. Hassua miten suomalaisten kansallinen itsetunto on niin sidoksissa siihen, miten pärjätään lätkän MM-kisoissa. Toki kaikki maat sinne varmaankin lähtee esittämään parastaan, mutta Jenkeissä ja Kanadassahan koko kisat on aivan sama ja taitaapi sama periaate päteä myös muualla Euroopassa. Milloinkohan Suomen jääkiekkoliitto (ja suomalaiset yleensäkin) ymmärtävät, että Suomen Leijonamiehistökin alkaa olla pikkuhiljaa muiden silmissä aikamoinen vitsi. Ainakin viimeisimpien esityksien perusteella. Kaipa sekin kertoo jo jotain, kun NHL-miljonäärit eivät myöskään jaksa enää moisesta touhusta innostua. Olen tyytyväinen kun sain tämänkin asian ulos.

PS. Pasi Nurminen näytti tosi röhnäseltä eilen YLE:n kisastudiossa. Eikö se tienaa tarpeeks että vois käydä pesulla? Ainakin sen hiukset oli tosi visvasen näköset. Pitäiskö sille lähettää shampoota? Voisko joku vipata sille muutaman monikansallisen että se vois pestä ne hiukset? Ehkä YLE vois vähän sponssata? Miksi mä mietin tämmöistä sunnuntaiaamupäivällä?

Ihana aamu

Eipä tule kesäisin nukuttua liian pitkään, kun aamuaurinko herättelee viimeistään yhdeksän aikoihin. Toisaalta enpä edes valvonut eilen myöhään, joten mikäpäs tässä herätessä ajoissa hyvien yöunien jälkeen. Ahkeroin eilen ja siivosin koko kämpän, vaihdoin jopa lakanat, niin jopa uni maittoi. :)

Vappu meni ihan mukavissa merkeissä. Aattona läksin kaverin luokse Espooseen ja sieltä jatkettiin Töölöön kaverin kaverin kotipippaloihin. Enpä sieltä ketään niin hyvin tuntenut, mutta eipä tullut ainakaan baariteltua ja tuhlattua rahaa. Eikä ollut vappupäivänäkään mitään vointeja. Vappupäivän vietinkin Kirkkonummella siskon, lankomiehen ja kummitytön kanssa grillaillen. Kesän ensimmäiset vartaat on vaan maailman parhaita. Nam... Että tiedoksi siskolle ja lankomiehelle, ei tarvitse kuin vihjata että ovat grillaamassa niin olen siellä. :D Kummityttö oli vappuna hyvällä tuulella. Ikeasta ostettu mobile on hurjan jänskä ja tytsy naureskeli sille ihan kympillä. :)

torstai 30. huhtikuuta 2009

Tröööööööööööööööt!

Torvien ja pillien säestyksellä toivottelen hyvää vappua ja yritän etsiä omaa vappufiilistä. Onneksi on sentään kolme päivää vapaata. Ja kolme viikkoa kesälomaan!! :)



maanantai 27. huhtikuuta 2009

Ylläri-pylläri

...lisää kummilapsikuvia! Alkaa puhelin olla väärällään näitä, mutta pitää dokumentoida! On se ihmetys kun lapsi kasvaa niin nopsaan. Vaikka on se aikamoinen kirppu edelleen. :)

Lumia alkaa jo kiukuttamaan kun ei pääse liikkeelle. :) Kyllä se siitä, malta nyt mielesi. :)

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Ihana, aurinkoinen kevät!

Se taitaa vihdoinkin olla käsillä - pitkään ja hartaudella odotettu kevät! Aurinkoista täällä on toki ollut jo muutaman päivän ajan, mutta yöt pirulaiset vielä viileitä. Viikonlopuks lupailivat tänne +16C. Voi ihmettä. Eikä tässä ole enää kuin 4 viikkoa kesälomaankaan. Ensimmäiset 2 viikkoa siis. Loput 2 viikkoa sitten... syksymmällä. Kun muut palailee lomilta. :)

Polvi pirulainen on alkanut taas ärtyilemään ja on tässä näköjään tullut taas sen verran possuiltua että vaatteet kiristää. Hiphei. Aletaan nyt sitten kesän kynnyksellä tarkkailemaan noita ruokailuja enemmän ja lisäillään liikuntaa. Juurikin hyvän ystävän kanssa juteltiin että josko polvi kestää sulkapallon - ja kestäähän se. Ei me kuitenkaan niin paljon juosta siellä kentällä. Mutta tuleepa vähän vaihtelua tuohon salirutiiniin. Ja vois alkaa tehdä pidempiä kävelylenkkejä kun on näin valoisaa ja lämmintä. Polkupyörästäkin jo hetken aikaa haaveilin, mutta en minä siitä pyöräilystä niin paljon pidä. Salille polkemaan jos mieli tekee. :D Mutta... kaiken kaikkiaan hyvä fiilis! :)

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Kyläilyä

Lähdettiin siskon kanssa eilen Karkkilaan Emilia-serkkua onnittelemaan synttäreinä. Tietenkin piti ottaa Lumi mukaan että pääsi pikkuserkkua ihmettelemään. Ja ihmettelyä riitti. Lumi ei tainnut ihan vielä niin paljon ymmärtää mutta Saana-pikkuserkku tapitti Lumia silmät selällään. Välistä iski jommalle kummalle nälkä ja toiselle tietenkin vahingonilo - mikäs olis sen voittanutta? Alla linssiludet poseeraamassa.


perjantai 17. huhtikuuta 2009

May the force be with you...

Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että Skotlannin poliisissa palvelee ehtoja Jedi-ritareita. On ne aika veitikoita tuolla Brittein saarilla.

-- Kun Englannissa ja Walesissa tehtiin väestönlaskenta 2001, ilmoitti peräti 390 000 brittiä uskonnokseen Jedi-voimat.

Viime vuonna veljekset Barney ja Daniel Jones perustivat Britannian Jedi Kirkon. Se tarjoaa kannattajilleen mm. Voima-seremonioita, lasermiekkaharjoittelua sekä meditointitekniikoiden opiskelua.--


George Lucas on varmaan ylpeä itsestään. Mun mielestä noiden Britannian Jedi Kirkon perustajien pitäis pystyttää Lucasille oma patsas, muistaa sitä rukouksissaan tai ainaki pyytää siltä että se tunnustais kanssa samaa uskoa. Onkohan tuo Jedi Kirkko muuten oikeasti kirjoitusasultaan tuo vai Jedikirkko? Kovasti ainakin meikäläisen kielioppisilmää sokaisee tuo Jedi väli Kirkko.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Linssilude

En minä vaan suloinen kummityttö. Katsokaa itse. :)

torstai 9. huhtikuuta 2009

Pääsiäistä

4 päivää vapaata edessä, tänään Guitar Hero -jamitukset kera hyvän ystävän, pari päivää lepäilyä ja sunnuntaina lentokentän kautta laivalle kruisailemaan. Mukava pikaloma ennen varsinaista kesälomaa. 6 viikkoa ihmiset. 6 viikkoa ja allekirjoittaneella on 2 viikkoa palkallista kesälomaa. Ja toiset mokomat myöhemmin kesällä (kunhan ehdin päättää milloin ne haluan pitää). Kun verotoimisto vielä ilmoittelis niistä palautuksista, niin pientä ihmistä hymyilyttäis. :)

Mutta joka tapauksessa, oikein hyvää pääsiäistä ihmiset. Riittäköön munia ja mämmiä jokaiselle. :)

Tässä vielä muniin liittyen vastaus iänikuiseen kysymykseen. Kyllä, muna oli ensin!


sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Sylikummi

Eilen oli kummitytön ristiäiset. Koko kastejuhla meni oikein mukavasti vaikka sylikummia vähän jänskätti. Tytsy otti kuitenkin rennosti ja pientä kikertämistä lukuunottamatta nukkui koko toimituksen ajan. Kahvittelujen lomassa otettiin vanhimman siskon kanssa vastaan kehuja loistavista kokkailuistamme. Tai no, siskon ohjeistuksella minä autoin. Pitänee alkaa itsekin kokeilemaan voileipäkakkuja. Mun mokkaruudut onnistui taas erittäin hyvin. :) Kakkujen koristelussa kesti sen verran pitkään että meni vähän tiukille ruokien kanniskelu juhlapaikalle mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. :) En saanut itse kuvia ristiäisistä, mutta kahvittelujen jälkeen istuskeltiin vähän aikaa kummilapsen kanssa kotosalla. Tässä vähän uusia kuvia hymytytöstä. Niin ja nimeksi tuli siis Lumi Pihla Eerika Aaltola. :)