Kuljimme yhdessä pitkän polun. Elviira tuli taloon opiskellessani vielä lukiossa, ja pääsi elämänsä aikana reissaamaan ympäri Suomea asuen välillä Imatralla ja Haminassa, kun itse oleskelin ulkomailla. Viimeiset kaksi vuotta vietimme yhdessä uudessa asunnossa Kirkkonummen Masalassa.
Elviira oli viimeisenä kesänään 9-vuotias eläkeläinen, mutta erittäin virkeä. Joka aamu herättyäni kuulin Elviiran kolistelevan ruokakuppiaan vaativasti - tuo lisää jyviä, anna jotakin muuta hyvää tai rapsuta korvan takaa. Vaikka mummeli oli nuorempana hyvinkin äkkipikainen eikä välttämättä sietänyt silitystä tai rapsutusta, vuosien kuluessa suurin särmä hioutui pois ja alta kuoriutui hyvinkin mukavuudenhaluinen kani. Aina välillä tuo tuttu temperamentti kuitenkin tuli esiin, kuten esimerkiksi harjaamisen yhteydessä. Elviira oli pörröinen pikkueläin, jonka ahterikarvat olivat jatkuvasti takussa, ja takkujen harjaaminen ei ollut mielipuuhaa. Tuloksena oli harjauksen jälkeen kärttyinen mummeli, joka takaisin omaan häkkiin päästyään osoitti mieltään pöllyttämällä heiniä ja kolistelemalla.
Tämä elämää täynnä oleva pikkueläin varasti lopulta koko lähipiirin kiintymyksen. Kukapa ei rakastaisi pientä ja karvaista otusta? Jään kaipaamaan rakasta ystävää, joka lohdutti omistajaansa monta kertaa elämänsä aikana pelkällä olemassaolollaan. Lepää rauhassa vihreämmillä voikukkaniityillä.
Elviira, 24.5.2001 - 9.9.2010
1 älähdys(tä):
<3
Lähetä kommentti